maanantai 25. lokakuuta 2010

Hääkakkua & muita herkkuja

Hääkakunkoristeena meillä oli Willow Treen ihastuttava ihmishahmopatsas "Together", jota hiukan vielä tuunailin meidännäköisemmäksi;
tummensin miehen(i) hiukset sekä tein hänelle parran
(jonka muovailin ilmakuivuvasta savesta ja lopuksi maalasin).

Kakkutelineen ostimme puutarhatuotteita myyvästä paikallisesta liikkeestä
- ja se on siis oikeasti kukkateline.
Isäni hitsasi koreihin lautastelineet, joihin kakut tulivat lasilautasineen päälle.
Näiden pienempien kolmen kakun lisäksi meillä oli kaksi isompaa pöydällä olevaa kakkua leikattavana.
Hääkakut tilasimme Ruotsin puolelta Nya konditoriet -nimisestä leipomosta toivomustemme mukaan.
Kakkulapionamme toimi ihastuttava Magisso, joka leikkaa kakusta aina samankokoisen annospalan.
Aivan loistava keksintö - ja toimii mitä ilmeisemmin kakkuun kuin kakkuun.

Kakkulapion varteen kaiverrutin nimemme ja hääpäivämäärämme.
Hirmuisina herkkusuina tahdoimme perinteisten hääkarkkien sijaan karkki-/herkkubuffetin.
Buffet sisälsi lähes kaikkia lempinaposteltaviamme;
marenkeja, vaahtokarkkeja, Polkagrisar(eita), suola- ja chilipähkinöitä, chilikarkkeja (TODELLA tujuja, suoraan Saksasta) sekä lisäksi maissinaksuja pienille lapsivieraillemme.

***
Hääpäivitykset taitavat loppua nyt tähän. On paljon asioita ja juttuja, joita olisi myös voinut esitellä, mutta tahdoin lähinnä nämä kaikki ainakin saada päivitettyä itselleni muistiin - ja ehkäpä näistä saa myös joku muu vinkkejä omaan suureen päiväänsä.

4 kommenttia:

  1. Voi vitsit, miten ihana on ollut lukea näitä teidän hääjuttuja täältäkin - ja tottakai kaikki kerralla, kun en ole 'muistanut' täällä poiketa aikoihin!!
    No nyt onneksi tulee uusimmista päivityksistäsi tieto kun liityin lukijaksi :))

    Todella paljon olet kyllä tehnyt kaikenlaista häittesi eteen, ihailtavaa!
    On kyllä ollut ihan teidän näköiset ja takuulla ikimuistettavan ihanat häät. <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Marielisa! Hääpäivämme oli todella ihana ja niiiin meidän näköisemme :)

    Blogista -> jos tosiaan nyt saisi aloitettua paremmin tätä blogin pitämistä, kun on saanut häähommat pois alta ;)

    VastaaPoista
  3. Hei! Mistä olet löytänyt tuon pyörän? Myytkö? Ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :) Olen ostanut pyörän paikallisen sekatavaramyymälän (Tampereen Säästötexin) puutarhapuolelta tuolloin vuonna 2010, mutta luulen vastaavia olevan edelleen heillä tms. samantapaisissa kaupoissa myytävinä kesäaikaan. Omastani en pysty luopumaan ihan tunnesyistäkään. Toivottavasti vielä löydät oman pyöräsi! ♥

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥