Tähän kolmanteen kokeiluuni halusin ottaa jonkin ns. "random"-jutun.
Ja kuin tilauksesta mieheni ostaman uuden suola- ja mustapippurisetin paketti ilmestyi kuvioihin ;).
Paketti
oli malliltaan aika hyvä enkä olisi kyllä raaskinut heittää
kivaa laatikkoa ihan vain menemäänkään. Jotenki se huusi päästä tuunaukseen ja saada uusi elämä itselleen. Ja samalla pääsin myös
kokeilemaan miten maali
tarraa kiinni liukkaaseen pintaan. (Ja hyvinhän se tarttui!)
Maaleista minulla oli käytössäni samat värit kuin aiemmissa tuunauksissani eli French grey ja Natural white.
Maalasin laatikon kolmeen kertaan pienellä telalla harmaalla maalilla, jonka jälkeen
tuputtelin sabluunan avulla kauniin koristekuvion rasian pintaan valkoisella. (Tein sabluunan ylijäämätapetin kuviosta, jonka leikkasin "esiin" askarteluveitsellä.)
Maalauksen ja koristekuvioinnin jälkeen vetelin kevyin vedoin suht kuivalla sienellä valkoista maalia sinne tänne hiukan elävöittämään pintaa.
Ihan päätteeksi täysin kuivanneen maalipinnan käsittelin JdL:n kirkkaalla antiikkivahalla. Vaha on siitä ihanaa, että se ikään kuin sulkee maalin huokoisen pinnan ilman että tekisi pinnasta kiiltävän ja veisi vanhanajan tunnelman pois.
Sisäpuolelle rasian kanteen ja pohjaan leikkasin/liimasin tapetista (josta sabluunankin tein) palaset peittämään paketissa olleet tekstit (ylimmästä kuvasta näkee).
Laitoin
tähän rasiaan nyt kruunukynttilöitä, joille on ollutkin hakusessa oma
säilytyslaatikko. Aika näyttää jäävätkö ne siihen vai tuleeko tästä
esim. piilo kaukosäätimille. Toisaalta keksisin tästä vaikka ja mille muullekin jutulle
säilytys/piilopaikan.
***
'Vintage Paint -maalit testauksessani'
Summa summarum:
+ kaunis vanhahtava matta pinta
+ erittäin hyvä tarttuvuus
+ riittoisuus
+ peittävyys
+ levittyvyys
+ vesiohenteinen (lähes hajuton maali sekä työskentelyvälineet ja kädet erittäin helppo puhdistaa!)
+ monikäyttöisyys (tarttuu aikalailla materiaaliin kuin materiaaliin; puu, kangas, lasi, metalli, muovi, pahvi jne.)
+ ekologisuus
+ upea (täydellinen!) värisävyvalikoima sekä maaleissa että vahoissa (pääsee kurkkimaan esim. täältä)
Muutamasta asiasta haluan tähän loppuun lisäksi vielä mainita:
Esivalmistelut: Esivalmisteluja tämän maalin kanssa ei todellakaan välttämättä tarvitse. Maali kun tosiaan tarraa kiinni lähes pintaan kuin pintaan. Toki, jos pinta on hyvin kiiltävä niin silloin maalin kestävyyden suhteen, itse suosittelisin joko kevyttä hiontaa tai esim. tartuntapohjamaalia - ainakin kulutukseen tuleviin asioihin.
Valmistaja myös haluaa huomauttaa, että vaalealla värillä ei kannata maalata lakkaamattoman öljyä sisältävän puupinnan / petsatun pinnan päälle. Tuolloin viisainta olisi käyttää maalin alle esimerkiksi ko. sarjan sealer-pohjamaalia. (Muuten vaaleaan väriin voi ilmestyä ei-toivottuja epämääräisiä värisävyjä.)
Eli siis kaikenkaikkiaan maalaisjärjellä pärjää aika pitkälle ;).
Maalin riittoisuus: Pieniä kohteita itse lähdin tuunailemaan, kun en ollut varma miten maalit riittävät. Hyvin kuitenkin riittivät. Kolmesta pikkupurkista (1dl/á) jäljelle näiden kolmen tuunausjutun jäi maalia yhteensä reilu purkki. Aivan hyvin mielestäni :). Vahaa kului isosta purkista (370ml) ehkä vain reilu ruokalusikallinen.
Vahaus: Vaha tuntuu olevan ehkä lähinnä sellainen maalin viimeistelytuote - eikä tosiaan lakkapintaan verrattavissa tietystikään lähellekään. Eli varmasti suojaa maalia tietyltä likamäärältä ja puhtaanapito helpottuu = lika irtoaa helpommin. Uskon, että ajan kanssa vaha kuitenkin kuluu käytössä ja vahausta saa mahdollisesti suorittaa uudestaan silloin tällöin. Vaha oli muuten aivan erityisen ihanaa levittää (kangaspalalla levitin itse), joten sen tekee mielellään. Vaha ihan kuin suli pintaan. Todella pehmeästi ja tasaisesti imeytyi. Tykkäsin.
***
Jotain mulla varmasti jäi sanomatta, mutta kyselkää ihmeessä kokemuksistani :).
Innostuin näistä maaleista muuten aikalailla ja koko ajan mietin mitä voisin seuraavaksi tuunata. Melkein haluttaisi käydä kaikki Ikean kalusteet lävitse ;) - hehe. Ja ennen kaikkea minulla kiinnostaisi kokeilla miten eri sävyiset vahat maalatun pinnan kanssa käyttäytyvät / miltä näyttävät.
Ilo oli ehdottomasti minun puolellani ♥
Ensi kerralla sitten luvassa arvontaa!
Pysykäähän kuulolla rakkaat.
{ Näitä vanhanajan kalkkimaaleja saa ostettua Country Heartista. Verkkokauppaa ei liikkeellä ole, mutta tilauskin onnistuu ottamalla ensin yhteyttä esim. sähköpostitse sini@sisustuscountryheart.com }