keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Vintin vierasnurkkaus


Vintiltä meillä alkaa pikkuhiljaa löytämään valmiitakin kohtia; melko voittajafiilis :). Makkarin lisäksi vierasnurkkaus on valmistunut ja onpahan yövieraitakin meillä ollut täällä jo useampia ilonamme. On kyllä ihan parhautta, kun on nyt vihdoin tilaa majoittaa ystäviä ja sukua muuallakin kuin pirtin lattialla patjoilla(!) Luulen, että myös yövieraat kiittävät ;). Vierassänky (oma vanha, ylimääräiseksi jäänyt) sijaitsee vintin työhuoneessa, jossa muuten onkin melkolailla sisustuspuuhat vielä aika pahoin vaiheessa. Odotan kyllä jo kovin, että koko työhuone saadaan täyteen käyttöönsä.

[ Juliste on tilattu Deseniolta ja suuuuuuren paimentolaismaton hankin BlackFridayn alesta Ellokselta.
Tyynynpäälliset: H&M sekä paikallinen sisustusliike Mielitietty. Viltti Ruotsin puolelta Rustasta. ]


Täällä riehuu mahdoton pohjoistuuli puskien kaiken irtolumen liikkeelle. Aamulla kotitielle olikin puhuri ajattanut yön aikana melkoiset vallit, mutta niin vain puskin niistä autolla ongelmitta lävitse :). Heh.

Mies on ollut jälleen työreissulla, mutta onneksi muutama rakas ystävä on käynyt minua ilahduttamassa läsnäolollaan viikon aikana.
Viikonlopuksi saan mieheni takaisin ja lauantaille on heti luvassa mukavaa yhteistä illanviettoa → ystävien tuparit. 
On tainnutkin jälleen vierähtää muutama vuosi, kun olemme ihan kahdestaan päässeet liikenteeseen 
-- joten aika malttamattomana iltaa odotamme. (Ei paineita P&L! Hehe.)

Tänään kuitenkin vielä elellään arkea ja illaksi on jälleen tuttuun tapaan harrastuksiin kuskailua.
Onnea on tänään myös valmis ruoka = kalakeitto, joka odottelee anoppilassa syöjiään. Parhautta ♡.

Ihanaa viikon jatkoa!

6 kommenttia:

  1. Nyt tuli paineita -no ei vaines. Teillä on niin kaunis tämä vinttikin! Mistä muuten tuo torkkupeitto on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. XD
      Ja kiitos. Pikkuhiljaa hyvä tulee <3.

      Torkkupeitto on Rustasta viime kesänä. Toivottavasti jotain vastaavia tulis tänäkin vuonna sinne myyntiin. Tilausta olisi ;)

      Poista
  2. Seesteinen nurkkaus, varmasti saa makoisat unet tuossa :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis harmooninen nurkkaus.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.