lauantai 30. joulukuuta 2017

Sinivalkoinen kastepäivä

Rakas kuopuksemme sai viettää kastepäiväänsä juhlavasti Suomen 100-vuotispäivänä 6.12.2017.
Ristiäisten teemaksi valikoitui luontevasti sinivalkoiset värit pienen poikamme ja isänmaamme kunniaksi. 
Päivä oli kaikin puolin täydellinen säätä myöten; kaunis pakkaspäivän aurinko paistoi kirkkaalta siniseltä taivaalta 
valaisten upeat lumiset maisemat.


Tällä kertaa olin itselleni armollinen mitä tulee juhlien järjestämisen suhteen ja ulkoistin mm. kakun leipomisen. Kastekakkuna oli ehkä hieman epäisänmaallisesti Ruotsin puolelta konditoriasta tilattu valkea prinsessakakku eli meille siis tietysti prinssikakku(!). Harmi kun kuvista ei näy miten suuri 22 hengen kakku oli! Hintakin oli mielestäni edullinen; 400kr eli noin 42e. Kaikki koristeet kakkuun puolestaan tein itse - paitsi nukkevauvan, jonka nappasin lainaan nukkekodista ;). Kukkakoristeet tein valmiiksi kuivumaan useamman päivän etukäteen, joten juhlapäivän aamuna ainoastaan asetin ne kakun päälle. Kakun ympärille tyttäreni asetteli helminauhaksi Marianne-suklaarakeita. Kakusta tuli mielestäni ihan täydellinen!



Koska lapsivieraita oli kastejuhlassamme paljon, keksin koota tarjolle karkkibuffetin heidän ilokseen - vaikka taisipa buffetti olla aikuistenkin mieleen :D. Mukavasti löytyikin kaupoista pieniä herkkuja sinivalkoisin värein. Suomi 100 -suklaakonvehdit kruunasivat koko komeuden. 
Piparitkin leivottiin ja koristeltiin tietysti teeman mukaan ;).
Muista tarjottavista saamme kiittää äitiäni, siskoani ja anoppiani ♥.


Kastejuhlavieraita oli kutsuttu miltei 25, joten pientä uudelleenjärjestystä teimme pirttiimme ennen juhlia, jotta kaikki mahtuisimme sinne mukavasti. Ruokapöytämme levitettiin pitkäksi ja käänsimme sen suunnan vähemmän tilaavieväksi. Lisäistumapaikkoja järjestyi muutamia, kun hankimme meille Ektorpin sohvan Ikeasta marraskuun alesta. Olen todella tyytyväinen uuteen järjestykseen. Vaihtelu virkistää :).
Ruokapöydän koristivat juhlavaksi valkoinen pöytäliina, sinivalkoiset kynttilät sekä jouluiset kukat. 

Kastepöytä oli todella ihana ja sitä onkin melkein ikävä. Onneksi kuvista voi ihailla sen kauneutta näin jälkeenpäin. Kastevetenä meillä oli jälleen Jordan-virran vettä, jota äitini on Israelista tuonut. Kastekimpun tilasin toiveideni mukaan paikallisesta kukkakaupasta.

Valokirjainkoriste "L" roikkui vanhassa ovessa ovelasti esillä. Muutama vieraista olikin pienen alkukirjainvinkkimme ennen kastetta huomannut.


Kastelahjoina pienokaisemme sai mielettömän suloisia ja niin täydellisiä - ajatuksella hankittuja asioita. Vauvan ukin tuoma juhlavuoden lelurekka nosti hymyn huulille :) ja muiden isovanhempien antamat kauniit korut (riipus ja kastesormus) olivat tietysti pojalla yllä kasteen aikana.  
Kummilusikka ja rahalippaana toimiva skootteri olivat lahjoja kummeilta, kuten myös suuren purkin sisältä löytynyt upea(!) itse tehty mobile, joka meidän muuten pitäisi jo vihdoin saada ripustettua vauvan sängyn ylle. Lupaan ottaa siitä sitten ihan erikseen omat kuvat.

Kummeille tein seurakunnan antaman kummitodistuksen lisäksi oman todistusversiomme, josta selvisi vielä heille tuoreen kummipoikansa syntymätiedot.

Lämmin kiitos jokaiselle pienokaisemme suuressa päivässä mukanaolleelle! Oli myös suuri ilo viettää itsenäisyyspäivää kanssanne.

***

Nyt Suomen juhlavuosi vetelee kuitenkin viimeisiään ja ihan juuri juhlimme jo alkavaa vuotta 2018.
Olkoon uusi vuosi meille jokaiselle täynnä onnea ♡.

Koitan palata blogiin heti vuoden alussa - on nimittäin aika arvonnalle!

10 kommenttia:

  1. Oi miten kauniit juhlat! Kakku on todellakin täydellinen! Itse en löytänyt mistään noita Suomi 100 kuusen palloja. Olen etsinyt niitä meillekin. Prinssille jää ihana muisto komeasta päivämäärästä myös. :) Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Tuire! ♥
      Itse ostin 100v-kuusenpallon jo marraskuun alussa - mitä ilmeisemmin hyvissä ajoin siis. Äitinikin etsi joulun aikaan tuloksetta itselleen omaansa. Näemä olivat tehneet hyvin kauppansa.

      Poista
  2. Eipä ole juhlaa, etteikö sulla olis ihan perfect koristelut ja tarjoilut ❤️ Mahtis päivä ristiäisille, kaikki muistavat sen taatusti aina!

    Terkkuja jokaiselle söpönassulle ja oikein hyvää uutta vuotta ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Tanjaseni ♥. Ihanaa uutta vuotta myös teille!

      Poista
  3. Kauniit juhlat ja kaunis nimi pienokaisella ❤ Paljon onnea koko perheelle ja oikein Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihana tunnelma välittyy kuvien myötä teidän pienokaisen ensimmäisestä juhlapäivästä <3 Onnellista alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi. Ihana kuulla, että tunnelma välittyy kuvistani. Haleja uuteen vuoteen! ♥

      Poista
  5. Ihanan tunnelmallinen juhla... välittyy kuvista.
    Kysyisin... mistä olet löytänyt karkkikippojen kauhat? Olisi tarvetta tuollaisille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Sari ja kiitos! :) Kauhat olen ostanut (tosin jo vuosia sitten) eräästä paikallisesta sisustuspuodista, joka valitettavasti on jo lopettanut. Vastaavia varmasti saattaisi löytyä muista sisustuskaupoista taikka juhlatavaraliikkeistä. Kauhat meillä on yleensä käytössä esim. kaurahiutaleissa/eri jauhoissa yms. Ovat kyllä hyviä moneen!

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.