lauantai 8. huhtikuuta 2017

Kansien välissä! + ARVONTA


Minulla on ilo ja kunnia kertoa, että leikkimökkimme on mukana Ilona Pietiläisen uusimmassa sisustuskirjassa Talossa ja taivasalla
Kirja on täynnä monenlaisia suloisia kesätunnelmia ja -unelmia ♡. Olemme onnekkaita, että saamme olla mukana kertomassa leikkimökkimme tarinan sekä jakaa kirjan sivuilla kuvapaloina mökissä vietettyjä kauniita hetkiä.


Viime vuonna loppukesästä vietimme aurinkoista päivää ulkosalla ja samalla näpsin kuvia kirjan juttuun. Valmista kirjaa saimme siis odotella yli puoli vuotta, mutta odotus kyllä palkittiin! Juttu on ihana ja kirjaan valitut kuvat oikein mieluisia.
Lapset ovat olleet ihan ihmeissään, kun ovat päässeet ihan oikean kirjan sivuille oikean kirjan kansien väliin :D.
Kiitos Ilona tästä mahdollisuudesta!


Iloa ja onnea voin onneksi jakaa myös eteenpäin, sillä yksi teistä blogini lukijoista voittaa kyseisen kirjan itselleen!

Yhden arvan saa kommentoimalla tähän postaukseen.
Toinen arpa napsahtaa, jos on kirjautunut lukija joko täällä blogissa taikka Facebookissa.
(Kerro tässä tapauksessa monella arvalla olet mukana ja mitä kautta seuraat blogiani.)
Muistakaa jättää mailiosoite yhteydenottoa varten!

Olisi mukava kuulla mitä te odotatte lähestyvältä kesältä,
sillä me ainakin odotamme leikkimökkikauden aloitusta!

Arvonta päättyy viikon päästä lauantaina 15.4. klo21.00.

Kesäunelmien täyteistä viikonlopun jatkoa!

56 kommenttia:

  1. Mukana kahdella arvalla ja seuraan Bloggerin kautta.
    Odotan kesältä eniten yhteistä aikaa perheen kanssa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  2. Mukans kahdella arvalla. Seuraan fb:ssä ja bloggerin kautta blogia.
    Päivi
    p.helmet.l@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kahdella arvalla mukana! :) Odotan lämmintä kesää ja yhteistä aikaa perheen kanssa yhdessä puuhastellen <3

    VastaaPoista
  4. Kesältä odotan paljon auringonpaistetta ja rentoa oleskelua mökillä... Mukana arvonnassa yhdellä arvalla :)

    sari.nieminen72@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kesältä odotan, että pääsemme laittamaan uutta pihaamme ja urakkaa siinä riittäkiin, koska talomme nousee peltotontille.

    Mukana kahdella arvalla, bloggerin kautta olen lukijana. valotaupaan@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Odotan kesältä lämpimiä päiviä ja uuden kodin pihan laittoa.�� tiinaannukka92@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Aurinkoa, lintujen laulua omalla pihalla ja vähän puutarhatöitäkin. Kahdella mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Oioi, mikä ihana kirja <3
    Kahdella arvalla mukana - olen kirjautunut vakkarilukijasi:)
    Kesältä odotan auringin välkettä meren aalloilla, veneilyä, yhdessäoloa, aikaa toteuttaa omia inspiraatioita<3

    VastaaPoista
  9. Mahtavaa, onnea! Teijän leikkimökki kyllä kuuluukin kansien väliin ihasteltavaksi! I love it.
    Kahdella arvalla olen mukana ja kesältä odotan aurinkoa, lämpöä (kuumuutta) ja ihania hetkiä perheen ja ystävien kanssa.

    T. Hanne

    hanne.lokka@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Aivan ihanaa että pääsitte kirjaan!!
    Onnea siitä, kirja näyttää niin viihtyisän houkutelevalta!
    Kahdella mukana hurmaavassa arvonnassa, kiitos!
    Ja kesältä odotan kuumaa hiekkaa varpaiden alla ja ihania lämpimien iltojen rantapiknikkejä ystävien kanssa! =)

    VastaaPoista
  11. Lukijana kahdella arvalla mukana. mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Kahdella arvalla mukana arvonnassa!
    Kesältä odotan kivoja reissuja kotimaassa, terassielämää, grillausta, illanistujaisia huvimajassa, ihania elokuun iltoja...
    merja.hamalainen@pp2.inet.fi

    VastaaPoista
  13. Kaksi arpaa. Kesältä odotan uuden terassin korkkaamista ja laittamista�� silja naapurista❤

    VastaaPoista
  14. kaksi arpaa, seuraan fb:ssa blogia
    p.hautaniemi@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  15. Kesältä odotan jotain mukavaa pikku matkaa. Yhdellä mukana.
    malla.koivukangas@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Odotan ihan uudenlaista leikkimökkikautta. Leikkimökki ei ole enää vuosiin toiminut varsinaisessa alkuperäisessä tarkoituksessaan ja sen tähden päätynyt pikkuhiljaa romuvarastoksi. Vaan ei enää kauan; tänä keväänä mökki tyhjennetään ja hieman avataan / laajennetaan terassin yhteyteen, jolloin siitä (toivottavasti) tulee uusi ihana kesäkeittiö.. Tuskin maltan odottaa, pitää vaan vielä tartuttaa oma innostus ja inspiraatio apukäsiin eli muihin perheenjäseniin. Arvonnassa yhdellä mukana. vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  17. Kesältä odotamme uimakautta jäät lähtivät viimeviikolla.Myös leikkimökin rakennusprojekti tulossa. Mukana arvonnassa hannakaisahakanen (at) gmail.com

    VastaaPoista
  18. Kesältä odotan pihan- ja puutarhanlaittoa. Remonttiakin on luvassa :)
    Mukana arvonnassa.
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Kesältä odotan ehdottomasti kesälomailua, olemme lähdössä ainakin Muumimaailmaan lasten kanssa. Mukana arvonnassa jannicajarvinen@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Meillä alkaa asuntovaunukausi taas ja odotan lämmintä ja aurinkoista kesää.
    Blogger-ja fblukijana mukaan kahdella arvalla.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Kahdella arvalla mukaan! Minä odotan kiireisen opiskeluvuoden jälkeen kesältä lepoa ja hetkessä elämistä :)

    VastaaPoista
  22. Onnittelut kirjaan pääsystä, hieno asia!
    Mukana kivassa arvonnassa kahdella arvalla :)
    Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  23. Aivan huippu juttu, voin ymmärtää lapsien ihmetyksen! Meillä odotetaan kesältä pyöräilykauden alkua ja trampoliinia pihalle.

    Mukana kahdella arvalla, seuraan blogia Facebookissa ja Bloglovin apissa ;)

    VastaaPoista
  24. Onnittelut kirjaan pääsystä! Mukana 1 arvalla. emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Mökkeilyä odotetaan ja yhdellä arvalla olen mukana hippu(at)outlook.com

    VastaaPoista
  26. Yhdellä arvalla mukaan ja kaikkia puutarha puuhastelua odotan kovasti. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Kahdella arvalla onnea kokeilemassa :)

    VastaaPoista
  28. Mukana arvonnassa :-)
    ulla.kalliola@elisanet.fi

    VastaaPoista
  29. No sitä aurinkoa odotellaan :)
    Yhdellä arvalla mukana.
    -aapee-
    4nneli(at)outlook.com

    VastaaPoista
  30. Odotan valoisia kesäöitä, auringovaloa ja uimista kesäisen lämpimässä järvivedessä.
    Mukana kahdella arvalla.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  31. kahdella arvalla mukana. Odotan aurinkoa, lämpöä, raikkautta, rakkautta ja elämää

    VastaaPoista
  32. Upeeta, kun olette päässyt kirjaan!
    Odotan kesällä aurinkoisia päiviä ja yhteistä lomamatkaa perheen kanssa.
    Mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  33. Kaksi arpaa, seuraan bloggerin kautta :) Eniten odotan aurinkoa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Odotan kesältä aurinkoisia uimakelejä ja yhteistä aikaa perheen kanssa.. Mukana yhdellä arvalla. saija_o@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Kahdella arvalla mukana, bloggerin kautta seuraan. Odotan jäätelön syöntiä, tuoreita mansikoita ja herneitä, kesäisiä iltoja ja lomareissuja :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  36. Voi juttunne on varmasti aivan ihana <3 Kahdella arvalla mukaan!

    VastaaPoista
  37. Odotan mökille pääsyä, aurinkoisia päiviä, reissaamista, rentoa oleilua perheen kanssa. Kahdella arvalla mukana. ☺️

    VastaaPoista
  38. Kahdella arvalla onneani kokeilemassa!

    Odotan kesältä lämpimiä öitä, yölintujen laulua, hyönteisten suurinaa, vapaamulla veden liplatusta ja kaikkea kaunista ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muoks. Surinaa* ja vapaan* Tekstinsyöttäjä saneltu taas omiaan tuohon aiempaan kommenttiin 😅

      Poista
  39. Kahdella arvalla mukana arvonnassa :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Kahdella arvalla mukana, seuraan Bloggerin kautta.
    Odotan kesältä lähinnä rauhallista lomailua ja kotoilua perheen kanssa, mutta myös pientä kotimaan reissua, ja olisi lisäksi kiva käväistä Viking Gracella Tukholmassa tekemässä joitain ostoksia :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Kahdella mukana,kirjautuneena nimimerkillä JUP.
    Hmm kesältä odotan kahta asiaa:toisaalta pihalla on tosi paljon töitä, jotka pitä vihdoin ja viimein saada sekä alkamaan että valmiiksi ja toisaalta lekottelua ja lopputuloksen ihastelua.Yksi homma on pystyttää paviljonki ja laittaa sen sisälle köllöttelypaikka:)
    amto(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  42. Yhdellä arvalla mukana. Tärppäisipä kerrankin!!!

    VastaaPoista
  43. Osallistun ihanan kirjan arvontaan kahdella arvalla. Seuraan blogiasi bloggerin kautta. Kesältä odotan valoa, lämpöä, linnunlaulua ja ihania hetkiä pihalla ja luonnossa. 🙂 sirkka@netti.fi

    VastaaPoista
  44. Yhdellä arvalla mukana . Ihana kirja . Liisa2005@netti.fi

    VastaaPoista
  45. Voi miten ihana kirja!

    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Kahdella arvalla mukana (täällä seuraajana). Odotan että päästäisiin pihahommiin ja lumet sulaisi :)
    moonangel_(att)hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Kahdella mukaan! Odotan autotallin valmistumista... :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  48. Yhdellä mukana! Odotan lämpöä :)
    sinitiiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Mukana ihanan kirjan arvonnassa yhdellä arvalla! Maria
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  50. Mukana kivan kirjan arvonnassa. Odotan lämpöä ja puuhasteluja pihalla. pirjo.immonen@pp1.inet.fi

    VastaaPoista
  51. Olen yhdellä mukana ihanassa arvonnassa :)

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Yhdellä arvalla mukana.
    rituha@hotmail.com

    VastaaPoista
  53. Ihana kirja,mukana yhdellä arvalla.Kunhan nuo lumet joskus sulavat ja pääsis katseleen mitä pihalla pitäis uusata.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  54. Ihana kirja. :)
    Kahdella arvalla mukana.
    vartima86@gmail.com

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.