sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Something...

... for me and her.
Suloisista tuliaisista suloisimmat ♥.

Pitkää blogi/instataukoa olen pitänyt lomaillen, joista pari viikkoa pyörähti huikean ihanalla kesälomareissulla. Ihan tyhjin käsin ei kotiin tarvinnut palata - vaikka kävimmekin vain muutamisssa kaupoissa. Varsinainen shoppailureissuhan ei matkamme tosiaan ollutkaan.
Laatu korvaa määrän ;)

 
[ Kaunis teemuki Indiskasta ja pikkuiset Sonny Angel -nuket Karrusella-lelukaupasta Kööpenhaminasta. PdL-vaatteet Tanskasta Ringstedin Outlet-myymälästä. ]

Autolomailimme kahden viikon ajan Ruotsissa, Tanskassa ja Suomessa.
Ajoimme täältä rajalta ensin Ruotsin puolen rantatietä pitkin Etelä-Ruotsiin, jossa vietimme muutaman päivän parissakin eri paikassa. Tanskassa olimme viisi päivää; kurkkasimme Kööpenhaminan kesäkuista menoa, vierailimme juhannuksena Legolandiassa ja kävimme jälleen myös nautiskelemassa satumaisista Møns Klint -kalkkikivikalliomaisemista. Loman lopuksi menimme vielä auton kera laivalla Tukholmasta Helsinkiin hiukan sukuloimaan. 

Kunhan saan reissulaisten kaikki valokuvat yhdelle koolle, lupaan laittaa muutamia matkakuvia blogiinkin muistoksi reissusta. Mietin, että kirjoittelisinko pientä matkakertomustakin - - olisitteko kiinnostuneita lukemaan(?)




Mielettömän ihana matka meillä oli; parhaita paikkoja, loistoseuraa ja rentoa lomameininkiä.
 Säätkin hellivät meitä koko reissun ajan - lukuun ottamatta paria ukonilmaa, joista toki nautti hiukan eri tavalla :D.

Vesisateisesta Suomesta lähdettiin ja vesisateisiin kotiin tultiin. 
Nyt on onneksi aurinko löytänyt tänne pohjoiseenkin ja lämpöisistä keleistä on saanut nauttia.

Ihana kesä ollut ja onneksi vielä tovi jäljellä

8 kommenttia:

  1. Oi että, ihanan kuuloinen reissu ja tuonne Pomp outletiin tekisi minullakin mieli päästä penkomaan! :D
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pompin Outlet oli kyllä yksi reissun kohokohta, eh. "Sopivasti" sattui yhden matkan varrelle :D. Siellä Ringstedissä oli muuten ihan huikea se outletmyymäläalue. Ois menny varmasti päivä ne putiikit kiertäessä. Toisella kertaa sitten ;)
      Iloa loppuviikkoon!

      Poista
  2. Ihania vaatteita olet pikku prinsessoille kyllä löytänyt. Ihana tuo oikealla oleva jakku/pusero. Kiva reissu ollut varmaan ja ihania muistoja takataskussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania vaatteita tosiaan :D
      Odd Mollyn neule oli ihan pakko saada itselle! Useamman vuoden olen kuolannut ja nyt pääsin myymälään hyvään Odd Sale -aikaan ;)
      Reissu oli huikea, kun kaikki meni niin hienosti <3

      Poista
  3. Kyllä kiinnostaisi matkakertomus :) Itse haluaisin kovasti myös tehdä tuollaisen kierroksen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kiva kuulla, että samanlainen reissu ollut mietinnässä! <3 Suosittelen todellakin toteuttamaan :). Ehdottomasti teen jonkinlaisen tiivistetyn kirjoituksen matkakuvien lomaan. Koitan saada pian aikaiseksi.

      Poista
  4. Voi miten ihanalta teidän reissu kuullosti!
    Täytyy joskus itsekin lähteä autolla matkaan :) Meillä on tulossa isännän kanssa Budapestin matka ensi kuussa.. sitä odotellessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥ Ehdottomasti autolla matkaan! Monet taitavat sitä hiukan välttää, mutta pienellä mielikuvituksella sekä lyhyemmillä etapeilla pitkistäkin ajoreissuista saa nautinnollisen :)
      Teillä siis lomamatka vasta tulossa, ihana! Toisaaltahan reissun odotus ja suunnittelu ovat osa kivaa matkaa.
      Rentouttavaa alkavaa viikkoa!

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.