keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kesä


Kesä
 - niin sisällä kuin siellä ulkonakin. Vihdoinkin!
Ihan kuin meille olisi annettu perään uusi kesä - tai ikään kuin jatkoaika, uusi mahdollisuus.

Vaikka kesäkuu ja heinäkuu olivatkin siis pääasiassa kovin harmaita ja sateisia,
sisällä meillä oli valoisaa ja raikasta. Tykkään pirtistämme erityisesti, kun on mahdollisimman valoisaa ja vaaleaa. (Ei liene yllätys.) Ripaus vihreää sekaan muuten tekee muutoin suht värittömään tilaan ihmeitä. Kukat ja yleisesti viherkasvit ovatkin antaneet kyllä ihanasti energiaa ja tuoneet kesäntuntua pitkän harmaan ja kylmän ajan keskelle.

Nämä kuvat olen ottanut jo alkukesästä ja tämä postauksen ylin kuva oli se, joka julkaistiin myös Unelmien Talo & koti -lehdessä (heinäkuun numerossa) ruokailutilastamme kertoneessa pikkujutussa.

[ Huvittaa muuten katsoa tuota saarekkeen takana törröttävää oliivipuuta. Reppanaraukka näyttää talven jäljiltä ihan kaamealta. Nyt olen kesän aikana parturoinut toista, ja se näyttääkin kyllä nyt onneksi paremmalta jo :D. ]


Ja koska nämä kuvat on tosiaan otettu jo pari kk taaksepäin, niin hiukanhan muutoksia on pirtti kokenut näiden jälkeen. Mm. se aarre, josta aiemmin olen täällä vihjaissut, saapui alkukuusta meille vihdoin. Instassa siitä jo hiukan "nurkkaa" vilautinkin. Laitan toki kuvia tännekin pian paremmin niin näette mihin sen pirtissä sijoitimme. Onhan se IHANA!


***
Kesä on kyllä nyt parhaimmillaan ja hyvä niin! Aurinko hellii meitä päivästä toiseen. Ahkerasti on tullut nyt myös oltua ulkona ja käytyä lenkillä.
Hauskalta tuntuu kyllä tämä loppukesä tänä vuonna, sillä vaikka pakkanen saattaa käydä yön aikana niin päivällä silti lämpömittari kohoaa jopa 25 asteen tuntumaan. Ihanaa, eikös juu :).

RAIKKAUTTA AAMUIHINNE JA LÄMPÖÄ PÄIVIINNE!
 
-H- 

P.S. Indiedays on juuri uudistunut - ja onkin kokenut huikean muodonmuutoksen! :) Suosittelen kurkkaamaan vinkit uuden sivuston käyttöön täältä.

21 kommenttia:

  1. On kyllä hassua että aamulla neljä astetta lämmintä ja päivällä hellelukemat! :D
    On teillä kyllä huikean kaunis koti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta! Säätilat on kyllä oikeinkin omiaan nykyään :D.
      Ja kiitos sanoistasi ♥.

      Poista
  2. Ihana elokuu, kiva kun saimme tänne peräpohjolaankin vihdoinkin lämpöä!
    Valoa & Iloa tänäänkin teän pirttiin ! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuu on kyllä oikein yllättänyt meät positiivisesti! Vaikka jotain tällaistahan sitä tuli uumoiltuakin, kun kesä muuten oli niin kylmä... :D
      Ja kiitos samoin teille! ♥

      Poista
  3. Valoisuus ja raikkaus on ihanaa! Teillä on tosi kaunista ♡
    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana valoisaa ja kaunista teillä <3
    Tämä lämpö on niin ihanaa. Siitä on nautti oikein kunnolla, lenkkeillen ja auringossa maaten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa edes kirjoittaa enää :D
      Mutta varmasti asia tulee ymmärretyksi ;)

      Poista
    2. Kyllä viestisi tuli hyvin ymmärrettyä vaikka vähän hoonolla soomella onkin :D!!
      Kaunis kiitos sanoistasi jälleen kerran ♥. Ja tosiaankin nautitaan lämmöstä, kun kerrankin voimme!

      Poista
  5. Ihanaa, ihanaa! Nuo korkeajalalliset tuolit pöydän ääressä ovat hauskat! Uusia?
    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kiitos Kikkaseni!
      On nuo jakkarat meillä ollu jo reilun kaksi vuotta. Kyllä sie olet ne nähnyt ;).

      Poista
  6. Vitsit miten kaunis tul teidän keittiö on ja miten ihania nää sun kuvat!<3 ihan upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Saikku ♥♥♥. Samaa tunnustusta voin antaa myös Sinulle ja kodillesi! :) Halit!

      Poista
  7. Voi että mä ihailen niin teidän kotia, niin kaunista ja valoisaa! <3

    Aurinkoisia päivä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Sanna kauniista sanoistasi ♥♥
      Lämpöisiä päiviä ja tsemppiä arkeen! :)

      Poista
  8. Teidän koti on niin valoisa ja kaunis <3 Näitä kuvia ei voi kuin ihastella huokaillen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä ihana. Tämä kommentti lämmitti sydäntäni oikeinkin paljon ♥.

      Poista
  9. Aivan ihana koti...niin ihana elokuu. Ihastelin kotia jo huokaillen lehden sivuilta ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon ♥! Ja elokuu on todella kyllä oikein panostanut meidän suomalaisten hyvinvointiin :D. Kyllä ollaan nautittu!

      Poista
  10. Niin ihanan kesäistä ja valoisaa teillä. Viherkasvit tuo mukavaa kodikkuutta. =) Meilläkin oliivipuu koki alkukesästä pienen lehtien varisemisen kun nostin ulos liian kylmällä ilmalla. Mutta onneksi lehdet kasvoivat takaisin, sillä ostin puun vasta keväällä. Mutta häätyy sanoa että on tuo kyllä aika ranttu kasvi. heti varistelee jos kaikki ei ole hyvin. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaima ♥.
      Ja niin totta tuo, mitä sanoit viherkasveista :). Tämä kyseinen oliivipuu on meillä ollut nyt pari vuotta ja on kyllä aika harva tapaus nykyään. Onneksi on nyt parempana (kuin näissä kuvissa), vaikka toki onneton edelleen alkuperäiseen verrattuna. Nyt se koittaa nauttia elokuun ilmoista porstuassa :D. Saa nähdä vieläkö selviää ensi talven ylitse.

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.