perjantai 19. kesäkuuta 2015

Midsummer's rhubarb


Viime viikon loma teki näemä ihan kunnolla tehtävänsä ja jäin täysin lomatunnelmiin... Blogikin jäi siis huomiotta tästä syystä. Useampana päivänä olen yrittänyt istahtaa koneelle, mutta jostain syystä on jäänyt vain yrittämiseksi.

Kylpylä/kesälomareissumme rakkaan ystäväperheen kanssa oli muuten ihan mahtava! En olisi vielä halunnut kotiin. Nautin niin joka hetkestä. Viimeisimmästä meidän perheen yhteisestä lomasta (lomareissusta) olikin kulunut lähes kaksi vuotta, joten jo oli aikakin viettää ihan useamman päivän laatuaikaputki. Ei siis ihme, että nautimme kaikki niin kovin ♥.


Täällä meillä päin on ollut muuten todella märkä alkukesä. (Ja tuulinen ja kolea.) Viimein täällä on kuitenkin ollut pari aurinkoista kuivaa päivää ja pihalla on tullut hiukan kierreltyä. Iloksemme mieheni kanssa huomasimme kahdessa omenapuumme taimessa olevan kukannuppuja. Ja itse asiassa toinen puista on ihan täynnä nuppuja. Voi onnea! Ja siis ihan ekaa kertaa nyt kukkivat, joten siksi tämä suuri ilomme. Nuorilla puillamme (saimme tupari/30v-lahjoina) on nyt ikää kaksi vuotta (tai siis meillä ovat olleet taimitarhan jälkeen sen verran). Huisin jännää! En yhtään tiedä miten pieni puu voi satoa tuottaa, mutta jo kukista olemme äärimmäisen onnellisia. Nehän on jo suurta edistystä itse asiaan ;).

Tänään iltasella keräsin raparperiä talteen ja tein raparperipaistosta. Tämän ohjeen paistos onkin supernopsa (jos ei jaksa ihan piirakkaa alkaa tekemään). Ohje on myös munaton - ja esim. vehnäjauhot voi korvata lähes millä tahansa muilla jauhoilla.
(Parhaimmillaan paistos on lämpimänä kylmän vaniljajäätelön kanssa nautittuna.)
Tällä ohjeella ollaan lapsuudessa monet kerrat paistosta tehty. Lapsena tulikin raparperiä syötyä paljon. Muistan esimerkiksi miten istuimme pihakeinussa raparperin varret käsissämme ja toisissa käsissä pienet kipot sokeria, jossa raparperiä sitten kastoimme ennen haukkaamista. Hih! Muistan hyvin myös kun pienenä kerran raparperinvartta maasta nykiessäni (alupaidassa ja pikkuhousuissa) tipahdin ojaan, joka oli t-ä-y-n-n-ä nokkosia. Auts. Nyt minulla onkin käytössä näppärät leikkurit varsien katkaisuun eikä tarvitse taistella tiukkojen juurten kanssa :D.


Huomenna sitten onkin jo juhannusaatto. Sääennustekin näyttää jopa lähes kahtakymmentä astetta lämmintä joka päivälle ja poutaistakin vielä(!). Ja vaikka mereen ei tarkenisi pulahtaa, paljun lämmitetyssä vedessä kyllä sitten tarkenee :D - eli juu, mökkisuunnitelmat siis.

Mukavaa & rauhallista juhannusta ihanat!

18 kommenttia:

  1. Kuulostaapa ihanalta teidän lomanne :). Laatuaika perheen ja ystävien kanssa on parasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo ihan oikeat lomat (reissut yms.) on tällaisille paljon kotonaolijoille oikein erityistä herkkua :D. Kunpa olisi mahdollisuus lomailuihin enemmän ♥

      Poista
  2. Mukavaa Juhannusta teillekin ja terkkuja täältä meidän mökiltä Oulujärven rannalta!

    Kylpyläreissut lasten kanssa on kyllä kivoja, aikoinaan meilläkin tuli kierreltyä niissä. Missä kylpylässä te olitte?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥.
      Oli kyllä sellainen oikein vaivaton ihana loma - ja sekös juuri on mahtavinta/tärkeintä näin pienten lasten kanssa. Oltiin tosiaan Kuusamon tropiikissa. Uitiin, herkuteltiin, pelattiin frisbeegolfia (lapset+miehet) sekä käytiin riehumassa Angry Birds -sisäleikkimaassa (hotellin vieressä). Mennessä käytiin myös Ranuan eläinpuistossa. Niin kivaa oli!

      Nauttikaa mökkeilystä! Mekin pian ;).

      Poista
  3. Oikein hyvää juhannusta, viimeinkin näyttäisi kesä tulevan! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥
      Ja niinpä. Ihana, ihana, IHANA aurinko!!! Nyt nautitaan!

      Poista
  4. Ihanat kuvat <3 Oikein rentouttavaa ja mukavaa Juhannusta!

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia ♥ Raparperipaistos on niin hyvää! Ymmärrän hyvin innostuksen omenapuiden suhteen, meilläkin on nuoria puita (pari oli jo vähän isompaa, paleltuivat harmittavasti toissa kevättalvella) enkä malttaisi odottaa että ne tuosta kasvavat. Mutta siinäpä ei muu auta kuin kehittää kärsivällisyyttä, näin olen itselleni todennut :D Oikein mukavaa juhannusta teille sinne ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Nämä paistokset on just hyviä - ja varsinkin jäätelön kanssa nautittuna. Tosin vaniljajätksi meiltä uupui, joten söin kreikkalaisen jogurtin kanssa. Hyvää niinkin!
      Harmi noiden teidän omppupuiden kanssa. Meillä on jotain tyyliin "Siperia-lajikkeita" eli pitäisi pärjätä täällä VI-vyöhykkeellä oikein hyvin :D. Toivottavasti teidän puut toipuvat! Ja varmastikin. Kärsivällisyys on kultaa ;).

      Poista
  6. Hyvää Juhannusta! :) Herkullisen oloinen resepti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jenna ♥
      Paistos on just hyvää - ja varsinkin nimenomaan lämpimänä nautittuna kylmän vaniljajätskin kanssa ;). (Toki kerman tai kreikkalaisen jogurtin kanssakin oikein maistuu hyvin!)

      Poista
  7. Suloista Juhannuksen aikaa<3 meitä helli nyt aurinkokin!
    Tuo paistos on niin herkullista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Me ollaan niin nautittu tästä juhannuksesta. Aivan mahtavat säät. Saatiin nyt kesä kerralla tänne pohjoiseen - niin mahtavaa ♥

      Poista
  8. Kiitti ohjeesta, täytyy koittaa jossain välissä! Toivottavasti huomenna olisi kaunis ilma. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miia kommentistasi ♥
      Suosittelen kyllä kokeilemaan. Tämä on tosi pikainen valmistaa kun suurin työvaihe on raparperien pilkkominen ja voin sulatus :D.
      Täällä meillä päin on ollut ihan todella lämmin juhannus. Toivottavasti myös teillä oli kaunista ja mukavaa ♥

      Poista
  9. Ihania kuvia ja varsinkin tuo lasten huone, jossa ihanine yksityiskohtineen tuo nukkekoti! Ja mikä ihana pikku puotikin, mahtavia ideoita mulle tulevaisuuteen kun tulee se aika kun itselle tulee muksuja :)
    Olen jo pitkään haaveillut samanlaisista purnukoista jotka tuossa keittiössä näkyivät, joissa itsetehdyt "kirjaintekstit". Mistä ihmeestä löydän tarrakoneen, jolla saa nuo nimikyltit liimattua purkin kylkeen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips ja kiva kun laitoit kommenttia! :)
      Varmaan tarkoitit meidän leikkimökkiä kirjoituksessasi, mutta ehdottomasti kaikki käy myös lastenhuoneeseen. Ihana kuulla miten jo suunnittelet/imet ideoita tulevien lasten huoneisiin. Voin niin samaistua sinuun! Itse olin ihan samanlainen aikoinaan ♥

      Tekstit purkkeihin olen tehnyt tosiaan Dymo:lla. Eli sellaisen saa varmaan halvimmillaan hankittua Clas Ohlsonilta (reilun 10e:n hintaan). Teippejä saa myös eri väreissä. Toivottavasti löydät vielä omasi. Tuo onkin muuten ihan huippu laite! Niitä voi käyttää mihin vain.

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.