perjantai 5. joulukuuta 2014

Lomille lompsis!


Viime päivät ovat menneet tohisten kun olen yrittänyt saada monenmoista aikaan seuraavan viikon juttuja ajatellen,
sillä tämä mamma ja kuopuksemme lähdetään huomenna lomailemaan viikoksi eteläiseen Suomeen isosiskoni perheen luo, joten jouluhommat yms. seisahtuvat hetkeksi kotona.
Ajatuksissa on tavata ystäviä ja piipahtaa myös kurkkaamassa Tallinnan joulutunnelmia ♥


 Huominen itsenäisyyspäivä menee siis junassa istuessa, joten linnanjuhlat ynnä muut ko. päivän kivat jutut taitavat mennä tänä vuonna ihan sivu suun.
Piiiitkälle junamatkalle täytyi keksiä tekemistä, joten kaupasta tarttui mukaan villalankoja... vaikka luulenkin pienen matkustusystäväni pitävän kädet täynnä töitä...

Olen etsiskellyt kaupoista pojillemme söpöjä kudottuja pipoja vaan ei ole ainakaan tämän kaupungin kaupoissa tullut vastaan. (Tytöille kyllä löytyy niin älyttömän söpöjä!)
 Keksin siis itselleni kunnianhimoisen tehtävän ja koitan nyt itse kutoa pojille pipot.
Pidän itseäni nykyään ehdottomasti enemmän virkkaustyyppinä, joten siksi hiukan jännittää :D Vaan eiköhän tuo luonnistu jotenkin... Ainakin simppelin mallin olen keksinyt.


Ja viimeisenä kuva 5/5 Arkikuvahaasteeseen
äidin joskus turhankin innokkaasta pikkuapulaisesta tältä aamupäivältä :D

(Täältä voit kurkata aiemmat arkikuvat.)

***

 Lomareissuni ajaksi tämä blogi ei kuitenkaan ihan hiljene, sillä olen ajastanut muutamia postauksia etukäteen teille nähtäviksi.
Kommentteihin yritän ehtiä vastailemaan loman aikana, mutta viimeistään viikon päästä.
Blogini Facebook-sivu ei päivity uusista postauksista sillä sitä ei taida voida ajastaa ;) - ellen sitten ehdi jossain vaiheessa lomalla sinne päivittämään. Katsotaan miten kiirusta siellä pitää ;)
Instagramiin koitan ehtiä joitain kuvia täältä blogin puolelta siirtää. Ja hyvin mahdollisesti myös laittaa kuvia loman varreltakin


Hyvää alkanutta viikonloppua!
Mie lähen nyt pakkauspuuhiin...

12 kommenttia:

  1. Tervetuloa tänne pimeään mustaan etelään! :) Mukavaa lomareissua. Just nappasin tuota samaa lankaa valkoisena yhden kerän lähikaupasta. Ihanan tuntuista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pimeää on ollut, mutta niin ihanaa :)
      Langat kyllä ihan huusivat hyllystä. Tosi kauniita värejä ja täyttä villaa <3

      Poista
  2. Mukavaa lomaa ja turvallista matkaa ♥ Niin ja hyvää itsenäisyyspäivää, sinne junaan ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Luin tämän kyllä silloin ajallaan, mutta vastaus on viipynyt. Ihana loma ollut!!

      Poista
  3. Oi, varmasti ihana lomanen teillä tiedossa ja se jouluinen Tallinna etenkin kuulostaa houkuttelevalta! Nauttikaa!! ❤️ (myös siitä junamatkasta)
    Suloinen pikku-apulainen sulla siellä 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Lomailu on mukavaa <3
      Jouluinen Tallinna oli just niin ihana kuin saattoi kuvitella. Vain lumi puuttui ;)

      Poista
  4. Hyvää lomaa ja hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näitä toivotuksia oli mukava lukea silloin loman alkaessa. Kivaa on ollut!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos, vaikkakin myöhässä. Niin parasta on ollut! <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.