sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

SprayEläimet


Näitä eläinpurkkeja on ollut aikomuksena tehdä itse jo muutama vuosi, kun materiaalitkin ovat odottaneet valmiina pitkään.
 Tai no mitä nyt tulee purkkeihin ja maaleihin - niitähän on toki tullut ja mennyt.
Alunperin olen tähän ideaan törmännyt vuosia sitten jossain sisustuslehdessä, mutta nykyään näitä putkahtelee vaikka ja missä vastaan
Nyt jälleen törmäsin muutamassa blogissa vastaaviin ja sain taas hyvän muistutuksen keskeneräisen projektini loppuunsaattamiselle. Enkä enää voinut tekosyynä edes käyttää hankalaa vuodenaikaa, kun ulkona nämä suihkutteluhommat onnistuvat nyt kesällä mitä parhaiten.


 Purkkeihin olin ostanut alunperin pussillisen muovisia eläimiä kirpputorilta muutamalla hassulla kymmenellä sentillä, mutta lopulta nappasin ainoastaan siitä erästä vain hevosen. Lapset ovat pitäneet eläimiä kylpyleluinaan enkä sitten lopulta raskinut niitä heiltä näihin riistää. Ja kun ne olivat vielä suht sieviä ja hyväkuntoisiakin - paitsi tämä yksi ex-oranssikeltatäpläinen heppa.
Hirvi ja dinosaurukset ovat joitain muinaisjäänteitä jostain ja olivatkin hyvin kuluneita yksilöitä, joten surutta päätyivät maalin alle.


Hevoskoriste tytön purkkiin olikin hauskasti soppelin kokoinen näille söpöille Lego Friends -typyköille :)
(Voih, miksei näitä ollut omassa lapsuudessa?)
 Seuraavalla kauppareissulla täytynee kyllä kurkata spraymaaliosastoa paremmin ja etsiä pastellivärejä... Niitä varmasti tarttis moneen


Jos raskisi, niin ihan hyvinhän voisi kanteen liimata vaikka aina sen mitä se kyseinen purkki sisältäisikin. 
Eli esimerkiksi legoukon pään - tai vaikka koko ukon.
Mietin myös, että miten hyvin kaikki suklaamunista saadut ehkä hiukan turhanpäiväisetkin(?) muovileluyllätykset sopisivat tähän tuunaukseen.
Ja Angry Birds -munista saaduista hahmoista saisi tosi oivat nupit kansiin! Ne voisivatkin päätyä seuraavaan omaan purkkituunaukseeni :D
 Näille säilytyspurnukoille kyllä on aina tarvetta!


Kun näitä legoja purkkeihin keskimmäisen kanssa lajiteltiin, innostuttiin lajittelemaan ihan kaikki meän legot ja rakentamaan ohjeista kaikki ajoneuvot yms. kuntoon. Koko päivähän siinä sitten loppujen lopuksi meni, mutta olihan meillä kivaa. Kunnon laatuaikaa pojan kanssa olikin, kun esikoisneiti vietti aikaansa mummulassa yökyläilemässä samaan aikaan.


***
Täällä on ollut aika sateista, ja vaikka väliin on paistanutkin, niin kovin kylmää on ollut. 
Juhannukseksi ei näytä sääennusteen puolesta lämpiävän yhtään :(

Tänään pesin useamman koneellisen pyykkiä lisäksi käsipyykkiä, imuroin sekä luutusin koko talon. Vielä kun saisi ne ikkunatkin pestyä... Ja vintiltäkin olin kuulevinani vasaran pauketta :D
Ruoaksi syötiin hernekeittoa ja iltapalaksi paistettiin lättyjä...
vai miten se menikään(?), sillä keskimmäinen huusi (minun ryhtyessäni vihdoin ja viimein lätynpaistoon) kaikille ilmoittaakseen, että
"Jes! Nyt äiti polttaa niitä lättyjä!"

Iloa uuteen alkavaan viikkoon!

24 kommenttia:

  1. Kivoja noi eläinpurkit! Niihin saa hyvin pikkusälät jemmaan. Kaikkea muutakin ihanaa täällä taas on, en ole vaan malttanut jäädä kommentoimaan, kunolen pikaisesti kurkkinut! Kivaa viikkoa sinne 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanni kommentistasi ♥ Näitä purkkeja ja purnukoita kyllä tarvii juttuun jos toiseenkin ;) Plussaa vielä, jos säilytysjutut ovat vielä kivannäköisiäkin :D

      Poista
  2. Ihanat purkkituunaukset! Olen myös katsellut näitä aiemminkin eri blogeissa ja itselläni odottaisi kotona sopivasti yksi purkki mustaa spraymaalia, joten taidanpa matkia sinua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Kyllähän täällä netissä toisilta napataan ideoita ja juuri senkinhän vuoksi näitä esitellään, että mahdollisesti muillekin olisi inspiraatiota ♥ Ja tämäkinhän on jo vuosien takainen idea, jota siis nyt itsekin hyödynsin. Vihdoin sain tehtyä :D Näppärä purkkituunaus kyllä! Suosittelen. Tosi kivoja tulee ♥

      Poista
  3. Vautsi miten upeita purkkeja, hauska tuunausidea! Tästä taitaa tulla vielä hitti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi! ♥ Näistä tuli kyllä kovin vähällä vaivalla ja puoli-ilmaiseksi tosi kivat! :D

      Poista
  4. Wautsi miten kivat purkit! Itsekin olen noita eläimiä keräillyt aikomuksena tuumailla niistä jotakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥♥ Itsekin mietin, että mihin kaikkialle noita ylimääräisiä, varsinkin juuri jotain suklaamunaleluja, oikein laittaisi :D Toki kivimmat ovat päässeet esille pikkutavarahyllyn keräilykokoelmaan, mutta osa etsii vielä paikkaansa... ;)

      Poista
  5. Kiitosta vaan muistutuksesta. Mulla on pusillinen spreijattuja eläimiä tuolla odottamassa isnpiraatiota. Olen miettinyt mihin niitä käyttäisi. Jotain olen lahjapaketteihin sitonut, mutta nuo purkit on ihan loistavia. Kiitos ideasta, menee käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kestä kiittää! :D Itsekin jouduin "muutamat" muiden postaukset tässä parin vuoden varrella näkemään ennen kuin sain ITSE aikaiseksi näiden toteuttamisen, heh. Tuo lahjapakettien koristeluidea on kyllä aika kiva myös!! Pitäis melkein googletella, että mihin kaikkialle ihmiset näitä ovat keksineet laittaa.
      Suosittelen kyllä koristamaan ainakin purkkeja. Loistava käyttötavaraidea tämä!! ♥♥

      Poista
  6. Ompas kyllä hurmaavia, ja kuinka syötäviä niistä pastellin sävyisistä sitten tuleekaan, oijoijoi... :-P
    Täälläkin on niin kylmä, onneksi mökissä tarkenee, ja saunassa... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja niinhän se juhannus vei kaiken ajan ettei ole edes koneelle ehtinyt :D
      Kiitos ihanasta kommentistasi Minna! Ja totta turiset: saunassa onneksi tarkenee - ja sitä onkin nyt saanut lämmitellä tiuhaan :D

      Poista
  7. Tosi kivat purnukat 😊
    Hitsi, tässä sitä taas näkee ettei mitään kannattaisi heittää pois vaan kiikuttaa vaikka teille! (nimimerkillä: 'Hiljattain heitin melkoisen kasan sitä pääsiäismuna-sälää pois') vaikka aikalailla tällaisella hamstraajalla kaikenlaista vielä tuolla kaappien kätköissä on jemmassa, ajatuksella "jos minä näistä vielä joskus jotain..." :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystäväni! Ja hih, kyllä niitä taitaa olla itse kullakin ihan riittävästi hamstrattuna :D

      Poista
  8. Oi ihanuus! Vähänkös ihanat purnukat! Mun on pakko kokeilla tehdä näitä itse (H&M:ltähän ostin jo yhden valmiin)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Viivi! Juups, näistä tuli kyllä niin kivat! Suosittelen kyllä kokeilemaan itsekin :D Helppoa ja nopeaa. Lapset tykkää äidin ohella - ja mikäs sen parempaa! ;)

      Poista
  9. Loistoidea ka ihanat nuo arkutkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Micu! Idea on kyllä mahtava vaikkei omani olekaan, hihi.

      Poista
  10. Ihanat. Tämä juttu on ollut minunkin listalla pitkään. Ehkä nyt saan uutta innostusta tehdä valmiiksi :) Mullakin on ollut kaikki valmiina pitkään. Kirpparilta eläimet :) Onko nuo sun purkit mitä? Kivat kannet. Ovatko lasipurkkeja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mullakin tosiaan kesti "jonkin" aikaa toteutuksen suhteen :D Toivottavasti sain kunnon inspiraatio-/motivaatiopuuskan aikaiseksi postauksellani :D
      Purkit ovat pähkinäsuklaalevitepurkkeja, heh. (Juu, niitä kuluu meillä!) Ja ovat tosiaan lasia. Ovat merkiltä ICA ja ostettu Haaparannan IcaMaxista. Parasta näissä purkeissa on, että niistä lähti etiketti/liimaukset täydellisesti pois ilman mitään liottamisia tms. Jos etsit lähelle samanlaisia niin huomasin, että Ikean suklaalevitepurkki on muuten tismalleen samanlainen - vain hiukan korkeampi.

      Poista
  11. En ollutkaan tänne kommentoinut... Nämä on niin ihania. Mulla on ihan samat tarvikkeet kaapissa lojumassa, pitäis vaan saada aikaseksi tehdä näitä meillekin. Oon toki tehnyt jo vastaavia ilman eläinhahmoja keittiöön säilytyspurkeiksi ja dymoa vaan kylkeen. Nyt pitäis tehdä näitäkin, nämä sun on niiin kivoja! Ihania kuviakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos! ♥ Hauska kuulla miten monella nämä tosiaan on ollu työn alla :D Eihän tuo homma ollu loppujen lopuksi ku tekasta. En tajua miten itelläki monet helpot ja nopeat jutut jää roikkumaan luvattoman pitkiksi ajoiksi ;)

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥