perjantai 28. helmikuuta 2014

Kevään väri

Olin itsekin yllättynyt.
Se on turkoosi.
Tai vaalea sellainen. Tai vaaleansininen. Miten sen nyt sitten ottaa.
Tänä keväänä meillä kuitenkin tätä.
Mulla on oikeastaan sellainen viha-rakkaussuhde siniseen.
Toisinaan tykkään ja toisinaan en voi melkein edes sietää. Ja tämä siis pätee lähinnä vain sisustukseen. Ja siis vain omaamme.
Nyt kuitenkin jostain syystä tänä keväänä tämä sävy iski ja kolahti. On oikeinkin raikas.
Mukavasti navetastamme löytyi vanha oikeinkin kulahtanut tuoli (näkyy ylemmissä kuvissa) tuomaan sopivaa särmää kaiken muun hempeyden keskelle :D
Kun helmikuun vikaa päivää vietettiin, jouti jo kevätvärit kaivamaankin esille.
Huhtikuussahan sitten isketään sekaan hiukkasen keltaista pääsiäiseksi ja sitten kesäksi lisätään vaaleanpunaista rutkasti.
(Tai näin ainakin nyt tuntuu.)
Joko teillä on päätetty kevään väri(t)?

***
Meillä aloitettiin muuten juuri hiihtoloma ja suuria suunnitelmia on ensi viikoksi.
Saa nähdä onko LIIIIIANKIN SUURIA. Kerron lisää jahka asia varmistuu ja jotain tapahtuu asian suhteen.
Ja jos ei tapahdukaan mitään niin koitan muistaa silti paljastaa...
Tämän suloisen, eskarilaisemme askarteleman, hiihtävän lumiukon kanssa toivotamme kaikille huikeaa viikonloppua!
Me aloitamme sen juhlien kummitytön/siskontytön 1-vuotissynttäreitä.

P.S. Ensi kerralla luvassa arvonta!

18 kommenttia:

  1. Minulla on samanlainen viha-rakkaus suhde siniseen, mutta turkoosi on tosiaan alkanut näyttää hyvältä! :)

    VastaaPoista
  2. Täälläkin sama! Nuoruudessa oli huone täysin sininen monia monia vuosia, ja nyt sille on taas alkanut lämpiämään monen inhokki vuoden jälkeen :) Teillä näyttää ihana raikkaalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja juu! Jostain syystä itsekin sain jossain vaiheessa yliannostuksen ko. väriä ja kaikki sävyt (turkoosi mukaan lukien) ovat tuntuneet ajatuksenakin luotaantyöntäviltä, heh. Mutta nyt taas menee!! :D Pitää yrittää nyt ottaa tämmöisinä pikkuannoksina ettei mene taas moneksi vuodeksi maku kokonaan. Hih!

      Poista
  3. Ja täällä, sama juttu! :-D En ole koskaan tykännyt sinisestä, pojillakin on hyvin vähän sinisinä vaatteita.. Mutta tuo turkoosi on nyt kyllä jotenkin viehättävä, tosin vielä minulla ei ole juuri mitään turkoosia... Saa nähdä löytyykö tänään helpotusta tähän vaivaan! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Hauskaa kuulla, että muillakin tämä sininen herättää "tunteita" :D Itse olen vähän joutunut poikieni vuoksi totuttelemaan siniseen pikkuhiljaa, mutta nimenomaan sisustukseen en ole sitä juuri saanut tuotua. (Paitsi vanhemman pojan huoneessa sitä on pikkuisina paloina.)

      Poista
  4. Toihan on kaunis sininen <3
    Mutta se sininen, mitä mulla oli joskus sohvassa, verhoissa, koristetyynyissä, tapetissa JA matossa, ei tule enää ikinä palamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Ja sieltäkin löytyy yksi sinisen yliannostusuhri :D Voih. Voin vain kuvitella sen sinisen määrän mitä olet saanut "kestää". Hehee! Ja juu, tämä vaalea turkoosi on kyllä nyt kovin mieluinen. Vaikka tiedä koska siihen sitten kyllästyn...

      Poista
  5. Ties miten monetta vuotta peräkkäin meidän "kevätpiristysvärit" on turkoosi ja vaaleanpunainen,muihin ei vaan slmä totu vaikka kuinka yrittäisi:)Oliko se nyt viime vai sitä edellisenä vuonna kun mintunvihreää on esillä yhdellä sun toisella,näytti kuvissa kauhean hyvältä mutta kun erehdyin pari sohvatyynyä kotiin ostamaan niin johan oli kuin olis huutomerkit olleet sohvalla:)
    Ihana tuoli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jep. Se on jännä miten kaikki värit ei sitten otakaan "tuulta purjeisiin" omassa kodissa. Mullakin on muutama väri täysin, joita en kyllä saa varmaan mitenkään koskaan istumaan omaan silmääni. Esim. oranssi on tämmöinen totaalikammotusväri. Ja vaikka keltainen näyttää kyllä juuri muiden kodeissa nyt muotivärinä hyvältä, mutta en usko, että itse siihen tottuisin.

      Poista
  6. Turkoosi näyttää toimivan teillä!!
    Tekee jotenkin raikkaan näköiseksi!
    Ihana vanha tuoli<3 ja
    Mukavaa hiihtolomaa teille kaikille :)

    VastaaPoista
  7. Tuo on just hyvä kevätsävy!
    Mietin tässä jo jokunen aika sitten kaivavani omat samansävyiset somisteet esille, kunhan tästä flunssastani tokenen ja keltainen värikin taitaa sen jalkeen löytää tiensä meillekin muutaman vuoden tauon jälkeen, mutta ei kuitenkaan aivan vielä... ;)

    Mukvaa hiihtolomaviikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! :) Olen edelleen yllättynyt tästä väristä, hehe. Keltaista ehkä rohkenen itsekin tosiaan vähän lisätä.

      Poista
  8. Voi tavaton miten ihastuttavan blogin täältä löysin! Niin kaunista tunnelmaa!:)Ihan pakko liittyä lukijaksi:)Mä hain kans kevättä meidän olkkariin ja luulin tuovani mukanani jotain vaaleanpunaista, mutta päädyinkin vedenvihreään, vai olisiko se vaalean turkoosia, mut jokatapauksessa tekstiilien myötä kevät tuli taloon:)
    Mukavaa sunnuntaita sulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! Tervetuloa mukaan <3 Itsekin mietin, että onkohan osa noista meänkin tyynyistä enempi vedenvihreitä, mutta vaalean turkoosista ne nyt saavat mennä ;) Taitaa olla hiuksenhieno niiden väriero. Tekstiilit todella kevään tuovat - ainakin siis sisälle ja sitä myöten ihan olotilaankin :D

      Poista
  9. Ihana kevät ja turkoosi on kyllä mun kestosuosikki :) Onnittelut uudesta lattiasta. Todella hyvin käy teille. Itse haaveilen pihasaunan kesähuoneeseen lauta lattiaa. Nyt siellä on vaan vaan levyt. Ihana olis se sitten maalata harmaaksi. Mutta voi olla että haaveilla saa vielä pitkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että turkoosi on kestosuosikki! Voi olla, että siitä tuli myös mulle/meille moinen, kun niin ihanan keveältä ja raikkaalta näyttää sekä tuntuu. Ja kiitos laittiaonnitteluista. Nuo "uudet" lattiat on niiiiiiiiiin kivat! Hauska kuulla, että haaveilet saunan kesähuoneeseen harmaasta lautalattiasta, nimittäin itse maalasin juuri viime kesänä oman saunakamarimme lattian vaaleanharmaalla. Siitäkin tuli todella kaunis. (Laitan ensi kesänä postausta tuosta meän saunamökin rempasta. Viime kesänä kun jäi kiireiden keskellä tekemättä.) Suosittelen kyllä lattiaremppaan ryhtymistä!

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.