tiistai 11. helmikuuta 2014

1 year

Eilen tuli kuluneeksi tasan vuosi (miten tämä aika lentääkin!), kun pääsimme vihdoin muuttamaan omaan uuteenvanhaan kotiimme.
Kova remppakausi (2,5 kk) oli takana - toki monia vielä edessäkin (edelleen on), mutta ensimmäinen ja 'se tärkein' etappi oli saavutettu: pääsimme asumaan kotiimme
(Pahoittelen heti tähän alkuun rempan keskeltä pokkarilla nopsaan näpsäistyjen kuvien laatua.)
Kuva otettu 23.10.2012
Ihan ensimmäistä kertaa kävimme katsomassa silloin vielä mahdollisesti tulevaa taloamme 23.10.2012 
(sinänsä muuten hyvä pvm, sillä tasan vuosi sen jälkeen kuopuksemme syntyi!).
Ja rakkauttahan se oli tietysti ensisilmäyksellä. Sen päivän jälkeen se oli menoa ja tasan kk eli 23.11. talo oli sitten vihdoin MEÄN OMA. "Muutto" alkoi edellisen kodin tavaroiden kuskaamisella uuteen ja sitten rempalla 'huoneesta toiseen' -menetelmällä.
Eteinen - ennen, välissä & jälkeen
Kodinhoitotila - ennen, välissä & jälkeen
Vessa - ennen & välissä x 2 (lopullisia kuvia en vielä ole ottanutkaan, mutta tässä hiukan vilautusta)
Lastenkamari - ennen, välissä & jälkeen
Suurimpia remontin etenemisen saavutushetkiä olivat mm. kun saimme lastenhuoneen valmiiksi 5.1.2013 ja saimme sen esitellä lapsillemme (jotka eivät sitä olleet ehtineet missään remppavaiheessa vielä nähdä) - ja toinen hyvä etappi oli, kun vihdoin saimme vettä ihkauuden keittiömme hanasta. Tämä tapahtui 16. tammikuuta. Pieniä, mutta niin hienoilta silloin tuntuneita, hetkiä.

Toinen suuri - tai ehkä SUURIN päivä rempassa oli vessanpöntön saaminen/asentaminen taloon. Tämä tapahtui 9. helmikuuta ja siis kaksi kuukauttahan remppaa tehtiin ilman pönttöä... (Eräät turhankin innokkaat herrat purkivat vessan ensimmäiseksi rempan alussa - jo heti 6.12.2012.) 
Niin - - oli varsin mielenkiintoista rempata talossa, jossa ei ollut vessaa.
Pirtti - ennen, välissä & jälkeen
Pirtti/keittiö - ennen, välissä & jälkeen
Työtila(/makkari) - ennen, välissä & jälkeen
Makuuhuone - ennen, välissä & jälkeen
[ Useimmat noista jälkeen-kuvistakin on tietysti otettu jo vähintään puoli vuotta sitten, joten muutoksiahan on toki tapahtunut niiden jälkeen. Ennen- ja jälkeen-tilanteiden erot kuitenkin tärkeimpänä ajatuksena noissa kollaaseissa :D ]

Välillä rempattiin alle 10 asteen sisälämpötilassa, hrrr, eikä ärräpäiltä varmaan täysin vältytty rempan aikana, eikä myöskään muutamilta haavoilta ja kolhuilta. Ja monia muitakin pikkukommelluksia matkan varrelle sattui, mutta hienoimpana asiana / päällimmäisenä mieleeni on jäänyt, kun mieheni kanssa vietimme lähes laatuaikaa kun saimme kahdestaan yksissä tuumiin remppaa illat (minun töiden jälkeen) ja viikonloput ahertaa. Rennolla fiiliksellä ja asenteella remppa-aika on jäänyt mieleen hyvinkin mukavana. Monia hienoja hetkiä on jäänyt mieleen
Tammikuussa saimme kaivaa "muutamaan" otteeseen tien talolle auki - ja etsiä ovi lumen alta ennen kuin itse remppahommiin päästiin :)
Ja vanhaa taloa kun remontoi, yllätyksiltä ei voi välttyä! Tämä "söpöläinen" tuli vastaan vessan poistoilmaputkesta.
Opettavaistahan tuo remppaaminen on ollut. Opetti se mulle ainakin henk.koht. sitä kärsivällisyyttä ja suurimpana tapetointitaidon - näin päällimmäisinä. Toki pääsin tekemään mooooooonia pikkujuttuja laattojen leikkauksesta muihin juttuihin... Omalta mukavuusalueelta tuli kyllä poistuttua useampi kerta. Myös nopeaa päätöksentekokykyä valintoja tehtäessä joutui myös muutama kerta harjoittaa. Niin - ja joko sanoin siitä kärsivällisyyden opettelusta?! ;D
Tapetinpoistopuuhissa. Itse remontoija - varsin tyylikkäänä ;D Hahah.
Ja niin tuli vanhan (jo edesmenneen) mummon vuonna 1899 rakennetusta talosta nykyhetkeen päivitetty kolmilapsisen perheen koti.
Muutto keskustan tuntumasta kauas maalle ei ole kaduttanut kertaakaan. Täällä ollaan viihdytty ja viihdytään.

Tulevasta:
Kotihan ei ole valmis - ei ehkä puoleksikaan, joten remppa siis jatkuu vain.
Alakerran lattioiden kunnostus olisi vuorossa seuraavaksi. Hiukan jo jänskättää miten saadaan onnistumaan asuminen kaiken sen hiomisen ja maalauksen aikana...
Vintin rakentaminen olisi myös suunnitteilla aloittaa kesään mennessä - tai heti kun ilmat lämpenevät ja vintillä tarkenee jotain tehdä.
Tässä vielä vintiltä kuva tämänhetken tilanteesta:
Jep, jep. Tekemistä siis riittää.

15 kommenttia:

  1. Iloiset 1-vuotis Onnittelut ihanaan kotiinne! Huikeita ennen - jälkeen kuvia!

    VastaaPoista
  2. Onnea 1-vuotiaalle! Ihanaksi olette talonne/kotinne rempanneet :)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut 1-vuotiaalle ihanalle kodillenne <3

    VastaaPoista
  4. Ei voi sanoa muutakuin että WAU!!!
    Ihan uskomattoman hienon muodonmuutoksen talo kokenut! Tuo olisi haaveena itselläkin... :-)
    Onnittelut <3

    VastaaPoista
  5. Mahtavia kuvia ennen ja jälkeen! Ja miten noin nopeasti ootte saaneet tehtyä? Wau!!

    VastaaPoista
  6. Kyllä olette ison homman jo nyt tehneet. Aivan mahtavan upealta näyttää!
    Onnea 1-viotiaalle!

    VastaaPoista
  7. On se vaan niin ihanan näköinen koti!! oikeesti vanha. Ison remppatyön oletta kyllä tehny.. kuten puhetta oli taitaa uuden rakentaminen olla helpompaa kuin vanhan remontointi, mutta varmasti sen arvoista.
    Iiiihana tapetti vilahtaa vessakuvassa.. postausta ootellessa ;)

    VastaaPoista
  8. Olipas kiva ja mielenkiintoinen postaus. Hauska nähdä etenemistänne. Ja lopputulos (tai jälkeen-hetki) hivelee silmää. Iiiiihanan näköistä! Tsemppiä teille toivottaa toinen ikuinen remontoija ;)

    VastaaPoista
  9. Vau! Upeita kuvia - paljon onnea! Teillä on niin kaunista!

    VastaaPoista
  10. Voi kun kiva postaus! Mie niin tykkään kuvista joissa näkyy kehitys... Todella mielenkiintoista ja todellinen kaunokainenhan tuo teidän talo on! Onnea! Olen jollain tavalla remppa-rakennushullu joten kiva nähdä muidenkin projekteja. Tuo luuranko oli kyllä aika kauhu-realismia... :)

    VastaaPoista
  11. Suurkiitos teille jokaiselle kommentin jättäneelle! Oikein nousi semmoinen lämmin ja jokseenkin helpottunutkin olo mukavista sanoistanne remppaamme ja kotiamme kohtaan ♥

    Maarit: Heh! Ehkä tämä vain näyttää paremmalta mitä on ;) No ei, hyvältä täällä pikkuhiljaa alkaa näyttämään ja pääasiassahan pintaremonttia vain tehtiinkin :)

    Maria: Niinpä! Onhan näissä aina kun ensin pitää purkaa jne. ennen kuin pääsee siihen itse "uudenrakentamiseen" käsiksi. Huh. Mutta tosi on, että vaiva kannattaa :D Vessasta lisää jahka saan aikaiseksi - mutta tulossa on postaus siitäkin aikanaan vuorenvarmasti.

    Voikukkapelto: Heh, tsemppiä tosiaan aletaan jälleen kaivata, että jaksetaan taas alkaa kunnolla puurtamaan. Melkein vuoden taukohan tässä KUNNON rempassa on ollutkin. Hirmuisesti tsemppiä myös sinne teille - teän etenemistäkin on ollut niiiiin ihana sivusta seurata. Ja täytyy myöntää, että intoa aina saa muiden etenemisestä. Eli lisää remppapostauksia siis kiitos, hehee! :D

    PiiaS: Luuranko oli kyllä melkoinen löytö, huh! Näin jälkeenpäin miettii, että olisikohan se pitänyt säästää...(?) :D

    VastaaPoista
  12. No huh, olette tehneet kyllä ihan valtavan remontin.. meille keittiöremppa ja pari lattianvaihtoa sekä tapetointia oli ihan riittävä urakka!

    VastaaPoista
  13. Katri: Heh, kovalla tohinalla toki tehtiin. Kiirus oli päästä asumaan :) Mutta kun pääsee vauhtiin, niin johan sitä saa sitten aikaiseksikin - ONNEKSI! ;)

    VastaaPoista
  14. Voi mikä muutos ja kuinka kaunis koti teillä on. Kiva blogi sinulla jäin lukijaksi <3

    VastaaPoista
  15. Ansku: Voi kiitos paljon! Lämpimästi tervetuloa mukaan!! ♥

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.