sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kesäisiä herkkuja

Mies on ollut kalastusreissulla ja meillä oli lasten kanssa vaikka ja mitä suunnitelmia peruspihahommista ulkoisiin remonttipuuhiin tälle päivälle. 
Nooh, kuinka ollakaan - satoi kaatamalla vettä.
  
Päätin, että sisällä sitten tehdään jotain järkevää ja ainakin imuroidaan.
Kuinka ollakaan "löysin" itseni selailemasta sekä sisustuslehtiä että -blogeja...
Siinä sitten erilaisten herkullisten reseptien lukemisen aikana sain itseni viritettyä oikein kunnon leipomisfiilikseen.
Imurointi oli vähällä jäädä inspiraation iskettyä, mutta esikoiseni palautti minut "maan pinnalle" ja totesi, että "herkkuja saa äiti vasta sitten kun on imuroinut".
Kova kuri meillä, heh! ;) Eli ei siinä sitten auttanut muuta kuin tarttua imurin varteen... ja pikaisen siivoussession jälkeiset hetket voikin sitten päätellä seuraavista kuvista:
Hanna-Riikan innoittamana kokeilin herkullista marenki-raparperitorttua.
Suosittelen hyvin lämpimästi kokeilemaan - ihan sulaa suussa!
 Olin yllättynyt kun pohjakin oli kuin samettia.
(Ohje löytyy mm. H-R:n blogista.)
***
Amerikkalaiset suklaacookiet

200 g voita/margariinia
1½ dl sokeria
1½ dl fariinisokeria
2 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
200 g rouhittua taloussuklaata (tms.)
[1-2 dl mantelirouhetta (tai esim. pähkinärouhetta)]

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokerit keskenään.
Lisää munat yksitellen sekaan.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää suklaa- ja mantelirouheen kanssa  seokseen.
Nostele taikinasta ruokalusikalla nokareita pellille (jätä väleihin tilaa -> leviävät jonkin verran!) 
ja paista 175*C noin 10min ajan
(tai kun reunat ovat kypsyneet kauniin ruskeiksi - saa jättää hitusen raaoiksi keskeltä niin pysyvät mehevinä)
 
***
Mies ystävineen palasi kalastusreissulta nyt illalla
ja heti pääsivät leipomukseni miesten "syyniin".
Kaikki tarjollaolleet herkut kuulema olivat loistavia ja raparperipiirakan lempeästä mausta antoivat ihan erikseen kiitosta.
Uskon hilloutuneella raparperilla olleen osansa asiassa :)
 
Ja jottei ihan makeansyömiseksi mennyt
niin myös tämä maistui iltapalalla.

Herkullista viikon alkua!

3 kommenttia:

  1. Upeita herkkuja. Kalamiehen oli hyvä palata kotiin.

    VastaaPoista
  2. Mahtavan näköisiä herkkuja. Kesällä on lupa herkutella.

    VastaaPoista
  3. Hanni: Hih! Niin varmaan olikin. Olispas itelläkin joskus moinen kotiinpaluu ;)

    Saga: Kiitos! Kesällä on lupa juu... syksyllä, talvella/jouluna erityisesti ja myös keväällä... Näin meillä/mulla :D Tai en nyt tiedä luvista, mutta tulee sitä kuitenkin tehtyä, eh.

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥