lauantai 6. huhtikuuta 2013

Ah, sesonkisisustamista!

Joulun laitto talon oston ja remontoinnin vuoksi jäi viime vuonna kokonaan tekemättä. *Syvä huokaus*
Suunnaton joulunlaitontarve jätti pitkäksi aikaa suuren aukon sisustajan sydämeeni.
Kun vihdoin pitkän ja pimeän talven ja muutaman hyvin tiiviin remonttikuukauden jälkeen pääsimme helmikuun 10. päivä uusvanhaan kotiimme muuttamaan, 
ei enää joulua kehdannut alkaa kotiimme laittamaan
- vaikka olisi melkein haluttanutkin!
Jotenkin joulu ja sen tuoma kova sesonkisisustamisen tarve jäivät omalta osaltani hyvin vajaaksi
- ja tuskaa lähes tekikin muuttolaatikoita purkaessa ja järjestellessä siirtää joulukoristelaatikot avaamatta suoraan kellariin odottamaan seuraavaa joulua.
Sääliksi ihan kävi niitä suloisia nisseparkoja ja muita ihanuuksia.
Sitten tulikin jo kohta (onneksi!) helmikuun jälkeen maaliskuu ja pieni sesonkisisustamistuska alkoi vihdoin hiukan hellittää otettaan.
Maaliskuun lopun pääsiäinen häämötti jo ihan nurkan takana ja pääsiäisen laittaminen sai alkaa.
Voi sitä onnea!
(Tätä tämmöistäkään avautumista ei voine ymmärtää kuin toinen himokas sisustaja... Hih!)
Suloiset värit ovat vyöryneet pirttiimme.
Kevät on ihan pian täällä!
En vain voine olla olematta paremmalla tuulella kun koti puhkuu raikkautta ja piristäviä värejä.
Sisustamistarve on hiukan laantunut ja nyt on hyvä olla hetki näin.
Nautin tästä väripaljoudesta niin kovin ja luulenkin etten ihan heti näistä puputipu-suloisuuksista ole luopumassa.
Olkoon vappuun asti nyt ainakin!
Paitsi nämä herkut ovat tainneet jo kadota jonnekin parempaan paikkaan... Eh.
Mukavaa jälkipääsiäistä sinne teillekin!
En millään usko, että joka kodista olisi jo pääsiäinen riisuttu pois.

Pupunpusuja jokaiselle! 

5 kommenttia:

  1. Niin ymmärrän sua!;D Meilläkin alkoi muutto uuteen kotiin jo häämötellä siinä joulun aikaan, eikä näin ollen enää vanhaa asuntoa hirmuisesti huvittanut joulukoristaa, kun tiesi että ihan pian kuitenkin muutetaan. Toki jotain laitoin kuitenkin.
    Mutta ihanaa tosiaan kun on kevät ja VÄRIT:)) Itsekään en ole malttanut aivan kaikkia pääsiäisjuttuja ottaa vielä pois, kuten yhtä söpöä pastellinväristä pupua, pastellinvärisiä pääsiäismunia enkä pajunkissoja, jotka näyttävät vielä hyviltä. Kauniit värit näin keväällä todella piristävät!<3

    VastaaPoista
  2. Täpisin niin noista väreistä, etten hoksannut sanoa, että ihania nuo sinun pääsiäisjuttusi, niin herkullisen vaaleanpunaisia tulppaaneja ja tipuja. Ja tuo vaaleansiniset ja vaaleanpunaiset munat ovat söpöjä:)

    VastaaPoista
  3. Ymmärrään NIIN hyvin. Eilen siivoilin meiltä suurimmat pääsiäiskoristeet pois. Pari muniaista oli pakko jättää..Tosin onhan meillä nyt vielä joulupallojakin siellä täällä, joten eiköhän pari munaakin siinä sivussa mene. ja hei, kohta on vappu. Karnevaali meininkiä. Mee like :). Ihanaa kuulla susta piiiitkästä aikaa <3

    VastaaPoista
  4. Oi, onnea uuteen kotiin! Innolla odottelen kuvia :)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa saada näinkin mukavasti myötätuntoa! Kyllä sisustaja toisen tuntee ♥

    Jonneli: Ihana kuulla myös muilta näitä "tuskia", heh. Ja kiitos sanoistasi! Ne on kuultu (luettu) ja painettu syvälle sydämeen ;)

    H-R: Ehkä voisin sittenkin kaivaa pari nisseä esille jos teilläkin joulupalloja vielä on ;) No ehken sentään, hahaa. Niin ja tosiaan: mukava "olla" täällä taas :)

    Lotte: Kiitos, kiitos! Voi kunpa saisin otettua niitä paaaaljon kyseltyjä kuvia. Malttakaa rakkaat vielä tovi!

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.