lauantai 15. joulukuuta 2012

Muutoksen tuulia

Makuuhuoneen ilme ei ole muuttunut tässä viime vuosien aikana juuri lainkaan.
Siihen vaikuttaa varmasti myös se, että olen ollut huoneeseen aika pitkälti melko tyytyväinen. 
Tai ainakaan siellä ei ole ollut mitään erityisen silmääni häiritsevää ;)
Kun jotain mieluista ikään kuin saavuttaa,
ei muutoksia tarvi halua välttämättä tehdä. Tai niitä muutoksia ei niin kaipaa. 
Kun taas puolestaan monessa muussa huoneessa huomaan hakevani jatkuvasti vaihtelevuutta
- ja ihan juuri siksi ettei ne ole/näytä ihan siltä kuin tahtoisi.
Nyt kuitenkin olen haaveillut vaatekomeron "jatkeesta" ja muutenkin vaaterekistä, johon saisin suloisimmat käyttövaatteeni kauniisti esille.
 
Ikeasta siis löytyi ihan sopuhintaan Mulig-vaaterekki 
- kuten myös nämä puiset hengaritkin.
Näistä vaatteista kyllä paljastuu niin hyvin mihin väreihin pukeudun
- ja millä väreillä myös sisustan :D
Valkoista ja beigeä sekä hivenen harmaata & pastellivärejä ;)
 Jotain muutakin "uutta" löytyy makuuhuoneestamme, nimittäin tämä kristallikruunu,
jonka saimme ns. etukäteisperintönä mieheni suvulta.
Se on ihana!
Kultaisena se sopi tänne makkariin oikeinkin mukavasti - muualle kotiin ei oikeastaan laisinkaan.
Ja kun jotain uusia juttuja huoneeseen saa niin täytyyhän sitä sitten myös järjetystäkin hiukan vaihtaa.
Kampauspöytä siirtyi tähän oviaukon edustalle.
Vaaterekki puolestaan sijoittuu huoneessa tuohon vasemmalle.
Mutta arvaattekos,
tämä postaus on nyt minulle ihan erityisen rakas,
ja olokin on niin kovin haikea.
Tämä oli nyt nimittäin viimeinen postaus tästä kodista.
Elämä on nyt vienyt meitä ja tulevaa odotellaan avoimin mielin :)
Koti, jossa te olette myös päässeet "vierailemaan", on jätetty nyt reilut kaksi viikkoa sitten ja tällä hetkellä majaillaan väliaikaiskodissa.
Nyt avataan uusi lehti elämälle ja muistellaan ilolla & lämmöllä menneitä 3,5 vuotta!

6 kommenttia:

  1. Siis mitämitämitä?!? Minne Koska Milloin? Suunnittelin jo kesken lukemisen, että kommentoin sun yhtä värikästä pukeutusmismakua kuin mulla ja naureskelen päälle, mutta nuo viimeiset lauseet muutti kaiken. Toivottavasti pian kerrot meille uteliaille, että mitäs muutoksen tuulia teillä eletään.

    Ihan huikean ihanaa viikonloppua sinulle sinne väliaikaismajoitukseenne :)

    VastaaPoista
  2. meillä ihan samanlainen kruunu myöskin..

    VastaaPoista
  3. Voi että näyttää upeelta! Mä täällä haaveilen oman makkarin muutoksesta ja miehen suostuttelu onkin nyt menossa :)
    Kristallikruunu on upea ja mahdoton tunnearvokin varmasti sillä.

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia...
    Hieno kristallikruunu!
    Ja siis wau mitä uutisia :)
    ...nähdään

    VastaaPoista
  5. Todelal kaunis tämä teidän vaatetuone! Tykkään tuosta kristallista ja helmistä.
    vaatteesi näyttävät myös oikeen kauniilta! Olisi kiva vanhdä joskin niitä lisää?

    VastaaPoista
  6. Kiitos teille jokaiselle ihanalle kommenteistanne!

    H-R: Heh, mukava kuulla, että jollain muullakin on yhtä "värikäs" pukeutumistyyli ;) Ja tyrmistyneisiin kysymyksiisi on ihan juuri tulossa hiukan valaistusta :D

    Marika: Jos vaaterekistä haaveilee, niin se on ainakin hyvä ja halpa investointi!! :D (Jos siis jotain uutta haluaa. Toki huoneisiin saa aina uutta ilmettä ihan vain järjestystäkin vaihtamalla, mikä onkin sitten se vielä halvempi vaihtoehto. Hih.)

    sanna: Katsotaan josko saisin jossain vaiheessa aikaiseksi vilauttaa hiukan paremmin vaatetustani ;) Uskaltaiskohan kokeilla jotain asua kuvata ihan päälläkin joskus? ;)

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.