keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Talvista tunnelmaa

Muissa blogeissa jo toivotellaan kevättä tulevaksi
kun itse puolestani matkaan hiukan jälkijunassa
ja jatkan vielä suht jyrkästi talvilinjalla :)
Ainakin täällä Lapissa talvi jatkuu vielä parikin kuukautta melko oletetusti,
joten en osaa edes haaveilla (ainakaan kuukauteen) kevääseen kuuluvista pastellisävyistä yms.
Vaikka toisaalta niitä ehkä tekisikin mieli jo laittaa, mutta maltan vielä hetken
- kuten joulunlaittamisenkin suhteen aina teen.
(Tyynyliina, H&M Home)
 Joulukuusi sai väistyä ja eteinen koki ilmeenkohotuksen
-> mukavan selkeä ja rauhallinen (ehkä jopa raikaskin)
- ainakin omasta mielestäni :)
(Uudet taulut Ikeasta.)
Mieheni kommentoi ostamiani julisteita melkoisen yllättävällä tavalla:
"Ehkä ensimmäistä kertaa on vaimo saanut ostettua jotain oikeasti mielenkiintoista ja hyödyllistä kotiimme."
Ja tällä kommentillaan hän siis tarkoitti julistekuvan
kaavoja ja muita fysiikan perusoppeja
- jotka siis kiinnostavat häntä nuin yleensäkin.
 
Schleichin suloiset metsäneläimet pääsivät metsäiseen asetelmaan olohuoneen pöydälle.
(Ja arvaatkaas kuinka monesti päivän aikana nämä tästä häipyvät - taikka vähintään vaihtavat paikkaa??
Meillä asuu nimittäin muitakin sisustajia...)
 
 
Pikkukarhut on poikani saanut ystävältäni Marilta.
Kiitos vielä! Poika leikkii näillä hyvinkin mieluusti :D

***
Loppukevennyksenä:
Näyttääkö muualla Suomessa jo tältä?!? :D

9 kommenttia:

  1. Aika hurjilta noi lumikasat näyttää varmaan joka paikassa :)
    Pihalla saa tehdä kolan kanssa töitä kokoajan.
    Käpytaulut on kivat!

    VastaaPoista
  2. Meillä on jo tosi paljon lunta, mutta kyllä teidän kuvat voiton vie. Ehkä syy meidän lumen runsauteen on se, että en asu etelä Suomessa.

    Katsoin itsekkin noita tauluja viimeksi Ikeassa, ja mietin, että mihin ne saisin. Sama kävi meillä, mies innostui niistä myös :)

    Ihana eläinmetsä teillä <3

    VastaaPoista
  3. Juu, meillä näyttää ihan samalta!!
    Takapihalla en ole enää edes tehnyt lumitöitä, vain kapea koirien tekemä polku kulkee rantaa kohti, heh.

    Käpytaulut on kivat!
    K:lle peukutus kommentista, voin vain kuvitella... ;D

    VastaaPoista
  4. Aikamoinen kasa lunta teillä. On meilläkin mies saanut ajaa lumilingon kanssa monta kertaa viikossa. Sais jo lumen määrä riittää, mulla kun on hyvin vaikea liikkua kipeillä jaloillani epätasaisessa maastossa. Sinäkin sait ostettua nuo julisteet, näyttävät kivoilta myös valkoisissa kehyksissä. Minäkään en vielä osaa laittaa mitään pastellisävyistä esiin, meilläkin seikkailee edelleen bambit, kävyt, sun muut :)

    VastaaPoista
  5. Kaunista! Sisällä siis.

    Ulkojutut on sit erikseen. Tännekin kun vihdoin saatiin lunta, niin nyt sitä tulee jatkuvasti ja lumikola alkaa kasvaa jo käsiin kiinni...

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia! Aah, tuo viimeinenkin!;)

    VastaaPoista
  7. Kiitos teille kaikille kommenteistanne! :)

    Kyllähän tuo lumimäärä jo saisi alkaa riittämään.. Pikkuhiljaa voisi melkeinpä alkaa jo sulailemaan pois - saatais se kevät ja kesä nopeammin ;)

    VastaaPoista
  8. NIIN monesti olen miettynyt miltä sisustajien arjessa oikein näyttää... Onko esim tälläiset ihanat asetelmat lapsiperheessä montakin minuuttia kerrallaan esillä.. Ovatko sohvatyynyt suorassa? Kiitävätkö lavuaari, jääkaapin ovi ja kerääntyykö kahvitahroja kahvinkeittimen viereen ja lattialle sen välittömään läheisyyteen?? :D

    Ps. Ihana koti teillä :)
    Oon juuri syventävällä virtuaali kierroksella (taas kerran) :)

    VastaaPoista
  9. Heiri: Ihana hyvän mielen kommentti! Kiitos siitä ♥

    Ja totisesti, kyllähän täällä blogimaailmassa pääasiassa taidetaan näyttää se miltä kodin tahtoisi näyttävän eikä siis sitä miltä se todellisuudessa näyttää ;) Hih! :)

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.