perjantai 19. elokuuta 2011

Kesän sankareille

Suloiselle kummitytöllemme, isosiskoni tyttärelle,
tein syntymäpäivälahjaksi samanlaisen lorupussin
kuin omalla tytölläni jo on

sekä leikkeihin 1-vuotiskakun Tildan ohjeilla.
Ai, että kun tekisi mieli melkein maistaa tuota kakkua! ;)
Rakkaalle ystävättärelleni tein syntymäpäivälahjaksi
Tildan lintusen hänen toiveestaan.

(On kyllä kiva kuulla toiveita -> silloin lahja on varmasti mieluinen!)
Vanhemmalle pikkusiskolleni olin luvannut tehdä uuden
meikkipussin syntymäpäivälahjaksi.

Siskoni kävi itse valitsemassa kankaat
ja kesän aikana sitten pussukka valmistuikin.

Ystäväni poika juhli 1-vuotissyntymäpäiväänsä heinäkuun lopulla.
Hänelle annoin lahjaksi myös itse tekemäni lorupussin.
(Nimen kirjoitin pussiin tekstiilikynällä sabluunaa apuna käyttäen.)
Alkukesän tervehdyksenä vein eräälle ystävistäni
pienen laventelin alun pikkuisessa lasikipossa,
jonka koristeeksi ripustin itse tekemäni
keramiikkaisen perhosen.


***

Voi millainen onni on muistaa ystäviä
itsetehdyin jutuin!

11 kommenttia:

  1. Nättejä töitä ja sydämellä tehtyjä!

    VastaaPoista
  2. Todella kauniita, ja varmasti rakkaudella tehtyjä ihanuuksia ystäville ja rakkaille lapsosille!
    Tuo lorupussi on ihana idea! *laittaa korvan taa..*
    Mukavaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  3. Intianminttu: Kiitos ♥

    Liisa: Lorupussi on kyllä ollut oikein kiva lahja sekä lapsille että vanhemmillekin ;) Kyllä kaikki ovat tykänneet.
    Oikein mukavaa viikonloppua myös Sinulle!

    VastaaPoista
  4. Lorupussi on kyllä tuote joka kestää aikaa!

    Laventeli perhosineen näyttää kovin tutulta :)
    Itseasiassa perhonen olikin osana kattausta neiti K:n tämänpäiväisissä turkoosisävytteisissä juhlissa ♥

    Itsetehdyt lahjat ovat niitä kaikkein parhaita, niin antaa kuin saada!

    VastaaPoista
  5. Hyviä lahja ideoita. Mullakin kun on ihana 1,5 vuotias kummityttönen, jolla on niinsanotusti kaikkea :) Ja taitoa tehdä, jotta jos tuommoisen lorupussin sille laittaisin :) Tosi kiva. Kun yritän etten ostaisi kokoajan uutta tavaraa ja leluryönää kun sitä näkyy paikat pursuavan, ja vaatettakin vaikea ostaa oikean kokoista.. On kuitenkin kiva laittaa lapselle milekkäitä lahjoja ja semmoista ikäänkuin kehittävää :)

    VastaaPoista
  6. Marielisa: Ihana kuulla, että perhonen on päässyt/"huolittu" mukaan uuteen tehtävään ;)

    Marge: Kiitän kauniisti ;)

    Sanna-Pauliina: Aivan! Itse olen kyllä tuolla linjalla myös. Itsetehdyt lahjat ovat muutenkin aina spesiaaleja, mutta vielä parempi jos niissä on vielä jokin kehittäväkin juttu :) Lahjasta pitää siis myös vanhemmatkin, hehee! Lorupussi on kyllä kiva ja monipuolinen, ja vielä monen mieleenkin. Suosittelen! ;)

    VastaaPoista
  7. Voi ihanuus tuota täytekakkuakin!

    VastaaPoista
  8. Iltaa! Ja pahoittelut viivästyneestä kommentoinnista - lahjansaaja ja muukin perhe on tykännyt kovasti lorupussista :) Nyt oli ihan pakko tulla rustaileen, ko isompi-J halusi sinni-illan jälkeen "Jontsen loupusshin" viereen ja sen kanssa tuonne viimein hiljeni ja nukahti <3

    Kauniita lahjoja nuo kaikki muutkin - varmasti ovat saajat tykänneet, en epäile yhtään :) On se mahtava lisä ystävyydessä, että toinen osaa käsillään tehdä tällaista taidetta <3 Ja me peukalo keskellä kämmentä syntyneet saamme ihastella =)

    terkuin, J

    VastaaPoista
  9. J: Ihana isompi-J!!! <3 Olen tosi onnellinen, että lahjani on saanut hyvän vastaanoton.
    Ja kiitos paljon kehuista rakas ystäväiseni!

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.