sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

I ♥ Greek Food!

But who doesn´t? :)

Itse sain kuitenkin ehdottomasti syvemmän
rakkauden siteen kreikkalaiseen ruokaan,
kun kävin ystäväni kanssa Kreikassa,
tarkemmin Rodoksen saarella,
parisen viikkoa sitten lomareissulla.

[Tarkoituksenani on kyllä laittaa vielä matkakertomustakin tulemaan,mutta odottelen vielä matkakumppanini kuvia itselleni :) ]Koska pikkusiskoni vierailivat myös ihastuttavalla
Rodoksen saarella melko vasta,
(toukokuun loppupuolella itseasissa),
ajattelimme viettää kreikkalaisen illan porukalla
(me siskokset+meidän miehemme)
ja näin hiukan lieventää kovaa kaipuutamme Kreikan kulttuuriin
- ja varsinkin maan herkulliseen ruokaan.Pääruokana meillä oli itse leipomiamme pitaleipiä, kebablihaa (Lidl)
sekä itse valmistamiamme kreikkalaista salaattia ja tzatsikia.
Ruokajuomana meillä oli olutta ja sitruunavettä.
Ilta eteni mukavasti rennossa kreikkalaisessa tunnelmassa.
"Jamas" kaikui suistamme kun kippistelimme lasejamme
ja kreikkalainen musiikki soi ruokailumme taustalla.
Ihanaa Zorba-kappaletta pääset tunnelmoimaan tästä.
Jälkiruoaksi maistelimme tuliaiseksi koti-Suomeen tuotua
kahvin ja vanilian makuista ouzoa (anisviinaa).
Olihan muuten herkkua!

Ilta ja tunnelma oli kyllä juuri kuin Kreikassa konsanaan:
- rakkaan perheen kanssa yhteistä ajanviettoa = luksusta(!)
- sää oli hyvin helteinen kuin E-Euroopassa
- kattauksen värit Kreikkaa kunnioittaen
(ja ehkä myös omaa rakasta kotimaatamme)

Ainoa asia, mikä hiukan poikkesi todellisuudesta;
on nämä pohjoisen valoisat illat/yöt.

***

Innostuimme teemaillallisestamme sen verran,
että seuraavaksi ajattelimme järjestää illan Españan tyyliin,
eli täältä tullaan sangria, paella ja muut herkut! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.