keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Esipuhe

En voisi kuvitella parempaa bloginavauspäivää kuin oman syntymäpäiväni jälkeinen päivä - joka sattuu olemaan myös nimipäiväni :)

Tarkoituksenani olisi tässä blogissa kertoa pääosin sisustusharrastuksestani, mutta joukkoon saattaa aina silloin tällöin sulautua myös muutama postaus vaatteista taikka esimerkiksi leipomisista tms. - mistä milloinkin. Pääasiassa pidän blogia itselleni, ikään kuin valokuvin varustettuna päiväkirjana.

Blogin nimi, Lumivalkeaa, syntyi oikeastaan useamman asian vaikutuksesta; rakkaudestani valkeaan väriin, pohjoisessa asumisestani (lue: lumisista talvistamme) - ja toisesta blogistani. (Oli tärkeää saada näiden kahden blogini nimet sopimaan yhteen.)
Kukat ihanalta ystävältä.

Tämä kyseessä oleva toinen blogini, Villa Lumililja, pitää sisällään nukkekoti- ja Tilda-harrastukseni. (Tätä blogia olen pitänyt melko aktiivisesti jo pian 2,5 vuotta.) En tahtonut sekoittaa sitä 1:1-jutuilla, koska se on selkeästi muovautunut käsittelemään vain nukkekoti- ja Tilda-juttujani. Enkä toki tahtonut blogin lukijoita pitkästyttää oman kotini sisustamisjutuilla, joten uuden blogin perustaminen kaikelle muulle höpinälle oli enemmän kuin tervetullut ajatus ;)

Pitemmittä puheitta - TERVETULOA!

3 kommenttia:

  1. Onnea uuden blogisi johdosta ; )
    Olen seurannut myös toista ihanaa blogiasi ... Elämänpyörän (sisareni) kautta löysin myös tänne ; )

    Aurinkoista heinäkuun loppua !

    VastaaPoista
  2. Hyppään uuden blogin kyytiin heti alkumetreillä!!:)

    VastaaPoista
  3. Onnea uudelle blogille! <3
    Löysinpäs minäkin tieni tänne! :)

    Eilen illalla kotiuduttiin viimein reissusta ja aloitin tämän blogikierrokseni täältä...

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi jo etukäteen! Se on erittäin tervetullut ♥