torstai 12. helmikuuta 2015

Ystävänpäivän fudgepalat


Sunnuntaina saimme rakkaan ystäväperheen luoksemme ja hiukan ennenaikaisesti sitten juhlistimme heidän kanssaan tulevaa ystävänpäivää pienellä hiihtoreissulla läheiselle laavulle makkaranpaistoon.
Itsekin poikkesin hiukan (taas!) herkkulakostani ja olin taikonut (juuri ennen vieraiden tuloa) meille suussasulavia suklaafudgeja hiihtoretken jälkeen herkuteltaviksi.
[ Herkut olivatkin kyllä tarpeen, sillä reissun paluumatkalla joutuivat lapsiparat oikein itkemään kohmeisia sormia ja varpaitaan. Reppanat. 
Onneksi päästiin pian lämpimään ja murheet unohtuivat hyvinkin äkkiä. ]

 
Ajattelin iloksenne vinkata tästä pikaisesta herkusta, jolla voi ilahduttaa läheisiään esimerkiksi ensi lauantaina vietettävänä ystävänpäivänä.

Ystävänpäivän fudgepalat
(Valmistusaika n. 10min.)

400g maitosuklaata
1prk kondensoitua maitotiivistettä
muutama kourallinen minivaahtokarkkeja
(ripaus suolaa)

Suklaa sulatetaan kondensoidun maidon sekaan. (Itse käytän haudutuskattilaa.) Kun suklaa on sulanut, sekoita kaikki ainekset keskenään. Levitä massa leivinpaperoituun vuokaan. Painele lopuksi vielä yksi kourallinen minivaahtokarkkeja seoksen päälle koristeeksi. (Koristeluun voi käyttää myös esimerkiksi erilaisia kakunkoristeita, strösseleitä tms.) Siirrä fudge kylmään jäähtymään ja paloittele palat mahdollisimman kohmeisina. (Säilytä viileässä.)

Itse laitoin näihin paloihini lisäksi riisimuroja, mutta en voi kyllä suositella niitä. Eivät pysyneet sellaisina kivoina raksuvina, kuten haaveilin, vaan menivät ihan pehmoisiksi - ei hyvä. (Olisi pitänyt tajuta, mutta hetken mielijohteesta heitin muropaketin jämät sekaan.) Onneksi ei makua haittaa! ;)
 
Suklaaksi voi käyttää maitosuklaan sijaan niin tummaa kuin valkosuklaatakin. Ja tähän sopii myös pähkinät, kuivatut hedelmät, murskatut makeiset jne. sekaan. { Tein myös joulunaikaan näitä fudgepaloja maustettuna polkakarkein. Täältä voit lukea niistä. }

♥♥♥

Ihanaa rakkausviikon jatkoa!

lauantai 7. helmikuuta 2015

Elä(i)mistä


Tänään ollaan tehty suursiivousta kotona - tai no mitä nyt imuroitiin, luututtiin ja pyyhittiin pölyjä. Mulle se kuitenkin tuntuu suursiivoukselta, kun harvoin jaksan/ehdin tehdä niitä kaikkia saman päivän sisään ;).
Täytyy myöntää, että niin ihana ja ilahduttava kuin tuo kevätaurinko onkin, niin sen paljastamat talven ajalta siivoukselta laiminlyödyt kohdat tulevat viimeistään nyt esiin. Jaiks! Ja niitähän taas löytyi enkä kaikkia paikkoja saanut tänään todellakaan puhdistettua.

Eteisen sai myös raivata ihan tosissaan. Kaikenlaiset monot ja luistimet ynnä muut erilaisiin talviurheiluihin tarvittavat asusteet ja vaatteet ovat ihan vallanneet eteisemme ja olen ihan pulassa säilytyspaikkojen kanssa. Huoh.
Ei kai se auta kuin jälleen alkaa käymään kaapit (niin eteisessä kuin pirtin puolella) lävitse, jos jostain saisi lisätilaa. (Nämä on niitä heikkoja hetkiä kun miettii olisiko sitten kuitenkin rakennuttanut ihan uuden talon kaikkine toimivine säilytysratkaisuineen yms...)


Keskiviikkona käytiin keskimmäisen kanssa eskariin ilmoittautumassa. Niin se aika rientää.
Jännittävää miten syksyllä meillä onkin jo kaksi ns. koululaista.
Eilen instaan paljastinkin seuraajilleni, että pääsin vihdoin kokeilemaan uusia suksiani - ja ah miten ihana olikaan hiihtää! Toki säällä oli tässä myös hyvinkin suuri merkitys, sillä ilma oli hyvin lämmin ja kaunis - ihan kuin keväällä.
Täytyy sanoa että keskellä siellä metsän hiljaisuudessa yksikseni, kun katselin auringon lämmittämien lumien putoilevan suurten kuusten oksilta ja kuuntelin omaa sydämen pamppailua, niin pitkästä aikaa oli kunnolla sellainen "Minä olen, elän ja hengitän!" -fiilis. Kuulostaa aika kliseiseltä, mutta jos ei ole pitkään aikaan tuollaista kokenut, niin siltä se todella tuntui :D.
Samaan aikaan, kun mie painatin täysillä onneni kukkuloilla metsässä, hiihtivät mieheni ahkio perässä (nuorimmainen kyydissä) ja keskimmäinen joen jäällä kotimme lähellä olevalle laavulle kaakaohetkelle.


Kuvituksena tänään pientä vilautusta hyllystä, jonka raahasin varastosta pirttiin kuopuksen leikkinurkkaukseen.

Rentouttavaa lauantai-iltaa ja reipasta viikonlopun jatkoa!

Me saadaan huomenna ystäväperhe vieraaksemme ja jonkinlaista ulkoilupuuhaa ja ruokailuhommaa voisin alkaa pian suunnittelemaan.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Vintin aulan ideointia


Haaveilut ja suunnitelmat vintin osalta jatkuvat. Vuorossa ideointimietinnässä makuuhuoneen jälkeen aulatila.
Tila, joka tulee olemaan koko kerroksen keskikohta - tila, josta pääsee jokaiseen vintille kaavailtuun huoneeseen/paikkaan: meidän vanhempien makuuhuoneeseen, vessaan, pieneen varastoon ja työhuoneeseen sekä tietysti alakertaan vievään portaikkoon.

Aula tulee olemaan vintille sijoittuvan vessan tavoin hyvin pimeä, sillä sinne ei tule luonnonvaloa muualta kuin kahdesta pikkupikkuikkunasta, jotka sijaitsevat eteläpuoleisen seinän alaosassa. Valosuunnittelutilaan täytyy kyllä miettiä huolella...
Lattia-, seinä- sekä kattopinnoiksi tullaan hyvinkin suurella todennäköisyydellä valitsemaan mahdollisimman vaaleita ellei jopa ihan valkoisia materiaaleja. Tapetteja tähän tilaan ei varmaankaan seinille tule. 
Haaveilen lähinnä jostain hyvin simppelistä valkoiseksi maalatusta raakalaudasta ;D.

Aulatila tulee olemaan pimeyden lisäksi myös hyvin ahdas sillä siinä ei ole kuin käytävän kohdalla varsinaisesti seisomakorkeutta. Laskevan katon alle talon eteläseinustalle olemme kuitenkin suunnitelleet jonkinmoista löhöily- ja elokuvien katselupaikkaa/nurkkausta. Joten huoneen suunnitelma onkin aika helppo kun tilaan ei juuri muuta mahdukaan; ehkäpä jokin hyvin matala sohva, paaaaaljon tyynyjä, muutama lattiatyyny, pieni sohvapöytä sekä televisio. Toisaalta eipä sitä oikein muuta kaipaakaan.

Pinterestistä hain jälleen itselleni ideakansiooni muutamia kuvia, joista saan kyllä suurta inspiraatiota aulan ulkonäön mietintään.
Haaveissa siis olisi nimenomaan mahdollisimman valoisa ja rauhallinen koko perheen rentoutumispiste, jossa kehtaisi/olisi mahdollista jopa vieraita majoittaa.

[ Löhöilypiste tulee aika vastaavasti vinokaton alle kuin tässä kuvassa. Meille ei vain kattopalkit jää harmikseni noin kivasti näkyville - joutuvat tylsästi eristeiden alle. ]

 
 
[ Näistä kahdesta edellisen kuvan tilasta voisin napata aulaamme sävymaailman, kutsuvan matalan sohvan ja kivat istuintyynyt - ja ennen kaikkea raikkauden ja valoisuuden. ]

[ Tine K Homen tarjotinpöydästä olen haaveillut jo muutaman vuoden, ja se olisikin hyvin tervetullut lisä - oikeastaan minne vain kotiimme! ]

Haaveilut jatkuvat...

[ Kuvat: Pinterest.com ]

tiistai 3. helmikuuta 2015

Ilahduta bloggaajakaveria -haaste

 

Sain tämän varsin mielenkiintoisen ja mukavan haasteen Iloa Ja Unelmaa -blogista, kiitos siitä vielä :)!
Alunperin haaste on peräisin Tipulassa-blogista.

Haasteen säännöt ovat seuraavat:

"Kirjoita blogiteksti, jossa kerrot haasteen säännöt ja haastat mukaan valitsemasi bloggaajat (päätät itse määrän). Kun haastamasi bloggaaja lähtee mukaan ja julkaisee haastepostauksen blogissaan, laita ilahdutusasia vireille. Voit ilahduttaa bloggaajakaveria sinulle sopivimmalla tavalla esimerkiksi postittamalla hänelle kortin, kirjeen, pienen herkun tai jotain omatekemää. 

Ilahduttaa voit myös vaikkapa kommenttien tai sähköpostin välityksellä! Voit tottakai ilahduttaa myös haasteessa jo mukana olevaa bloggaajakaveria, mutta silloin haastetun ei tarvitse enää itse haastaa uusia kirjoittajia."


Tämän haasteen haluan antaa seuraaville blogeille/bloggaajille, joita itse niin kovin mieluusti ilahduttaisin:
ja
Katri - Tohkeissaan

Mukavaa tiistain jatkoa! 

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

(Huone)kuusimetsässä


Helmikuu - se on täällä!
Mieli alkaa tehdä jo hiukan värejä, mutta vielä täällä tuiskuttelee niin lunta ettei todellinen kevät ole oikeasti lähelläkään. Ystävänpäiväksi viimeistään aion kuitenkin ne hempeät vaaleanpunaiset kaivaa esiin, mutta onhan tuohon vielä kaksi viikkoa aikaa. Juu, minut tuntien se aika menee hujahtaen ja tulee pian kiirus! Heh.


 Olin jo siirtämässä näitä huonekuusiamme, jotka ovat kaikki tähän asti olleet erilleen toisistaan sijoitettuina, pois pirtistä kevätsisustuksen jaloista. Pian kuitenkin huomasin asettelevani niitä pirtin sivupöydälle pieneksi rykelmäksi. Aika hauskan näköinen tämmöinen pieni kuusimetsä sisällä.


Näissä kuvissa hyvin yhdistyy kaikki - niin sävyt kuin materiaalitkin - joista pidän eniten. Ja nimenomaan sisustamisessa. Ei varmaan kenellekään lukijalleni uusi juttu :D. Väliin toisaalta hiukan ihmettelen näitä värimieltymyksiäni, sillä olen kuitenkin enemmän kesä- kuin talvi-ihminen. Toisaalta nyt puhutaankin vain sisustamisesta ;).

 Muissa sisustusblogeissa taidetaan jo painaa ihan täysillä keväänmerkeissä ja -sävyissä. Lupaankin, että nämä ovat viimeiset näin talviset kuvat meidänkin pirtistä. House Doctorin tähdet, niin kauniit kuin ovatkin, joutavat nyt tammikuun jälkeen pois. Ehkä sitten kannan vihdoin nämä kuusenikin eteisen viileyteen ja alan pohtia pirtin kevättunnelmia ihan tosissani.


Mukavaa viikon alkua!

lauantai 31. tammikuuta 2015

Makuuhuoneideointia

Pitempiaikaiset lukijani varmasti ovat huomanneet, että haaveet vinttimme valmistumisesta aina väliin putkahtavat esiin blogiteksteissäni.
(Varsinkin yläkerran tuoma lisätila on se, mitä odotan eniten.)
Kevät kuitenkin on onneksemme tuloillaan ja vintin remonttikin jälleen ehkä pääsee pian hiukan etenemään.
Vielä siellä ollaan ihan alkutekijöissään, ja koska itse sitä teemme ei vauhti ole päätähuimaavaa.
Haaveissa se vintti kuitenkin on ja valmistuuhan se varmasti myös jonain päivänä. Ehkä tänä vuonna jo, mutta ehkä vasta ensi vuonna - sitä kun ei tiedä varmuudella. Suunnitella sitä kuitenkin jo täytyy, kun mieli sitä niin kovin työstää ihan itsestäänkin.

Ajattelin, että ehkä hiukan voisin teillekin raottaa millaisia haaveita ja suunnitelmia minulla on lisäkerroksemme varalle.
Ja ajattelinkin kerätä ihan postaussarjaksi näitä pintamateriaali/tunnelmapohdintojani.
Vintille meille tällä hetkellä on tulossa näillä näkymin meidän vanhempien makuuhuone, pikkuvessa, varasto, pieni aula/televisiotila sekä työhuone.

Koska tällä hetkellä makuuhuoneemme on täällä alakerrassa yhdistettynä työhuoneen kanssa ja kaiken kulkuväylän keskellä, kaikista eniten odotan kunnon lepohuoneen saamista käyttöömme.
Siis sellaista makuuhuonetta, jossa oikeasti saa rauhoittua ja mieli levätä - ei tietokoneita tai muuta elektroniikkaa ja jossa saa painaa vaikka oven kiinni ja sujahtaa illalla sänkyyn lukemaan kirjaa kaikessa rauhassa.

Keräsin tähän postaukseen Pinterestin huikeasta maailmasta hiukan ideakuvia nähtäville.
Ja koska kaikki jutut ovat tähän saakka vain olleet kimppu sekalaisia ajatuksia omassa päässäni, tämä kuvakollaasi selkeyttää hyvin omia toiveitani huoneesta ja sen sisustuksesta - niin itselleni kuin muillekin.


Vinttikerroksen huonekorkeudesta tulee hyvin matala ja kaiken lisäksi sinne tulee/siellä on siis tuollainen kuvantapainen laskeva katto. Huoneen päädyssä tulee olemaan ikkuna itään. Kattoikkunoita ei tule, mutta sivuseinillä makuuhuoneen lattianrajassa on molemmin puolin pienet ikkunat.

Meillä on pylvässänky (Ikeasta, samanlainen kuin ylläolevan kuvan), mutta jos se ei korkeudeltaan tule huoneeseen mahtumaan, madallamme sitä jaloista.
Ja ehkäpä jotenkin se joutuu työn alle muutenkin - maalausta tms.
Vaikka ei tämä seuraavakaan sänky yhtään huono ajatus olisi, mieskin kun on siitä futonista niin haaveillut:

 
Koska huoneet tulevat olemaan pieniä ja ahtaita sekä vähävaloisia, on pintamateriaalien oltava pääosin vaaleita.
Makuuhuoneen katot tulevat olemaan jotain samantyyppistä kuin ensimmäisessä kuvassa on (valkoiset siis myös). Matalat sivuseinät paneloidaan.
Sisäseinän (eli joka tulee vessaa ja aulaa vasten) toivoisin voivani jättää hirren esiin.
Päätyseinään (jossa ikkuna keskellä) en ole vielä päättänyt mitä laitetaan. Toisaalta olisi kiva siihen kokeilla jotain erilaista.
Tässä muutamia mieleen tulleita ideoitani:



Päätyseinä joko paneloidaan myös taikka sitten siihen voisi laittaa tapettia.
Lautakuvio- tai tiilitapetti voisi olla aika mielenkiintoinen, ehkä hiukan rouhea ja hauska yksityiskohta. Toisaalta jokin rauhallinen ja kaunis, kuten Pihlgren&Ritolan Lukko-tapetti voisi toimia hienosti harmonista tunnelmaa havittelevassa makuuhuoneessa.
Taikka sitten jokin, esimerkiksi tällainen, laattakuviotapetti voisi näyttää upealta:


Lattiat meille tulevat varmasti edullisesta ja kestävästä laminaatista. Mieluiten sinne haluaisin aidon lankkulattian, mutta budjettisyistä taidamme päätyä siis kuitenkin johonkin lankkulattiajäljitelmälaminaattiin, joita onneksi on aika erinomainen ja kattava tarjonta.
Luulen, että tämä lattia tulee kinkkisimmäksi valinnaksi vielä. En nimittäin osaa millään sanoa mihin tulen tässä päätymään. Ehkä laitan joka huoneeseen erilaiset, heh. Kaikki voisivat näyttää niin hyviltä.
Tässä joitain lattiasuosikkejani - tai ainakin hiukan sen tyyppisiä, joita voisin vintille laittaa:

  
Summa summarum: haluan huoneesta mahdollisimman valoisan ja rauhallisen sävyineen ja materiaaleineen. Toki pientä kontrastia kuitenkin pitää olla, joten rustiikkisia ja rouheita pikkujuttuja tahdon ehdottomasti mukaan.

Tähän loppuun vielä pieniä kuvapaloja, joiden tunnelmia niin kovin tahtoisin tulevassa makuuhuoneessamme tavoittaa:


Kaikki kuvat: Pinterest.com

*Voihan huokaus sentään.*

Lotto ainakin lähti nyt vetämään, joten ehkä saamme vielä budjetti/työapua vintin valmiiksi saattamiseen :D. Hehe.

Rentouttavaa viikonlopun jatkoa!
Mie taidankin jäädä näihin makkaritunnelmiin...

maanantai 26. tammikuuta 2015

Kameraton


Lauantaina pidettiin neidin kanssa shoppailupäivää ja muutamia ihania aarteita löydettiinkin kotiin, joista pientä esimakua näissä kuvissa.
Sunnuntaina oli tarkoitus kuvailla tämän viikon postauksia varten muitakin juttuja, mutta sitten miehelle tulikin yllärilähtö Helsinkiin. Omat harrastussuunnitelmat yms. menot tälle viikolle menivätkin sitten aika pitkälti jäihin. Eikä siinä vielä mitään, mutta kun mies joutui ottamaan kamerammekin mukaan! *Snif*
Postauskuvaukset siis siirtyvät ja nyt menen näillä Instagramin kuvilla.

 

Täällä on pyryttänyt tänään oikein kunnolla lunta jälleen ja tuuli olikin ajattanut lunta tuohon pihatiellemme tietysti niinkin hyvät kasat, että minä onneton siihen sain itseni autolla kiinni. (Kyllä tuli muuten miestä vielä suurempi ikävä!) Olin menossa vielä tyttöä koulusta hakemaan niin hätähän meinasi iskeä. Onneksi naapurissa oltiin kotona ja tyttö saatiin kotiin! Autokin saatiin irti ja pihatie taas ajettavaan kuntoon. 
Kultaakin kalliimmat naapurit ♥


 Huomiseksi on luvassa aurinkoa 
- ihan parasta!

torstai 22. tammikuuta 2015

Nykyhetkeen ja tulevaan

 

Alkuvuoden alennusmyynnit houkuttelevat uusille vaatehankinnoille.
Tyypilliseen tapaani itse teen ne(kin) usein nettiostosten muodossa. PdL:n alejen alkamista aina innolla odottelen ja aina niille suurimmille prosenteille asti (-70% ja osa -50%) maltan mieleni kuten tälläkin kerralla.
Pääasiassa vaatteita lapsistamme tarvitsi kuopuksemme, joten pääasiassa hänelle vaatteita keräsinkin ostoskoriin.
Iiiiiiso vaatetilaus siis tuli meille Tanskasta ja nyt on vaatetta pikkuherralle sekä keväälle että ensi syksylle/talvellekin.
Toki muutamia vaatteita sai myös esikoisneiti ja keskimmäinenkin ;).
 Lastenvaatteita uskaltaa ostaa jo hiukan etukäteenkin, kun ne ovat yleensä melko ajattomia. (Meillä ainakin tuntuu pysyvän sama linja vuodesta toiseen.) Tai varsinkin nämä Pompin vaatteet, joista tykätään joka kausi varmaan vain entistä enempi. Jälleenmyyntiarvokin kun on huipussaan niin on hyvä satsata ;).

 [ Pikkuherraa kiinnosti merkkilaput enempi kuin itse uudet vaatteet. ]


Melko läjä kauniita vaatteita saatiin hiukan reilulla satasella. Kyllä korkeat aleprosentit on hyvä juttu ;)
...vaikka kyllä aina kauden alkuun tulee tilattua toki normihinnallakin muutamia uutuusihanuuksia ja -himotuksia. (Helmikuun puoliväliä siis odotellessa!) Meän paikallinen POMPdeLUXin esittelijä lopetti (uutta ei tulossa), joten kutsuillekaan ei nyt kaiketi pääse osallistumaan saatika niitä itse järjestämään. Onneksi siis on nettimyynti, vaikka se ei ole ollenkaan sama asia. Vaatteet kun on aina niin kiva nähdä ensin - siitä kun saa ihan eri tuntuman.
(Viime alkusyksyllä pitämistäni PdL-kutsuista voit nähdä postauksen täältä.)


Meän lapset sais kyllä käydä jonkin poseerauskoulun :D. Äidin ohjausta kun ei juuri kuunnella - ylläri!
Huvitti niin kovin, kun poika seisoi lähes kuin tikku uuden kauluspaitansa kanssa ja esitteli sitä tällä omalla tavallaan. Ja tyttö taas ei pysynyt paikallaan hetkeäkään - ja karhunkin haki tanssiin. Murrr.
Höpöttelyksihän nämä "kuvaukset" aina siis tahtovat mennä :D.

***
P.S. Kuopus toipui silmin nähden sunnuntaisen sairaalareissun (josta kerroin täällä) jälkeen ja oli maanantaina jo ihan kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan :). Hyvä näin!!!

P.P.S. Mielenkiintoisia yhteydenottoja olen saanut sähköpostitse - joista toinen hyvinkin(!) yllättävältä taholta. Ehkä siitä sitten joskus aikanaan lisää ;).
Sisustusbloggaajien Habitare 2015 -messujen suunnittelu-/kehitysiltaan sain myös kutsun, ja ette arvaa miten haluttaisi lähteä sinne! Ilta kuulosti niin vallan mielenkiintoiseltakin kaikkine ohjelmanumeroineen. Halu olisi oikeinkin kova; kerrankin kun kutsutaan jonnekin, jossa voisi muita sisustusbloggaajia päästä tapaamaan ♥. Itselleni tämä kutsu harmikseni tuli hiukan liian pikaisella aikataululla. Surkeus sentään :(.
  Onko sinne joku teistä bloggaajalukijoistani menossa?