torstai 31. joulukuuta 2015

On tullut aika


Niin se meni joulu ja joulun aika. Täällä ollaan nautiskeltu rauhallisista päivistä perheen kesken ja ihan kotosallakin ollaan oleskeltu pääasiassa.
Nyt katse on suunnattuna tälle vuoden viimeiselle vuorokaudelle.
Ajatuksena on ottaa tämäkin päivä rennon mukavalla otteella ja lasten ehdoilla; anoppilassa ruokaillaan ja illalla käydään vielä katsomassa naapurikylän jokavuotinen ilotulitusshow.


Tuntuu ihan hassulta olla jälleen siinä tilanteessa, että vuosi on vaihtumassa - vaikka toisaalta se vuoden 2016 kirjoittaminen tuntuukin jo ihan luontevalta.  Mutta nyt ollaan vielä hetki vuodessa 2015, ja on tullut aika kiittää kuluneesta vuodesta, muistella sen iloja ja uusia mahdollisuuksia.
 Ja matkalla koetuista pienistä vastoinkäymisistä on opittu ja haasteet otettu vastaan voitettaviksi.
Vuosi 2015 toi minulle paljon - ja parhainpana asiana: monta uutta ystävyyttä. There are no words to describe how happy I am.
Kiitos te jokainen ihana ♥.


Kiitos myös suuresti teille jokaiselle uskolliselle lukijalleni.
Olen valtavan onnellinen teistä kaikista!
Ihan mielettömiä kommentteja olen saanut lukea vuoden varrella - hymyhuulin.
Toivottavasti jatketaan yhteistä matkaa vielä pitkään ♥.

Vaikka uuden vuoden alun mieltäminen uuden ajan aluksi ei täysin mene oman ajatustapani mukaan, 
suuntaan silti katseeni nyt kohti uutta ja entistä valoisampaa vuotta.
Nöyränä ja hyvin kiitollisena päätän vuoden 2015.

Monia onnellisia hetkiä ensi vuoteen

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulurauhaa


Vaikka blogi elelee nyt hiljaisempaa aikaa, meillä Lumimäellä silti eloa riittää senkin edestä. 
Joulukuu on ollut kiireinen, ja vihdoin on aika ollut pysähtyä sekä rauhoittua joulun viettoon.

Viimeisimmästä postauksestani onkin jo aikaa ja kerrottakoon, että niissä joulumyyjäisissä meni oikein mukavasti(!) Olin niin iloisesti yllättynyt miten moni tuli minua tapaamaan. Tuotteeni saivat oikein kivan vastaanoton kaikilta niin täällä blogissa kuin myyjäisissäkin. Kiitän vielä suuresti teitä jokaista näin jälkikäteenkin ♥.


Joulukuu on tosiaan ollut monenmoista tohinaa täynnä ja nyt lomaviikolla viimein olemme ehtineet oikein kunnolla paneutua jouluun ja tehdä kaikenlaisia mukavia jouluaskareita lasten kanssa. Joululauluja ollaan kuunneltu ja laulettu - ja olenpas jopa itsekin niitä innostunut soittelemaan.
Jouluinen sisustus meillä on tänä vuonna oikeinkin minimissään, mutta tietyistä pääjutuista en kuitenkaan luovu ;).
Kuten kuusesta, josta suuri kiitos isälleni ♥.


Me vietämme joulua perinteisesti lähisuvun kesken
ja tarkoituksena on - - no ainakin syödä, syödä ja syödä :D.
2-vuotiaamme lienee hyvin jo joulunajan tavat sisäistänytkin, kun pikkutuolikin on jatkuvasti nostettuna avuksi pipareiden hakuun...

Rakkautta & joulurauhaa!

-Hanna-

perjantai 4. joulukuuta 2015

HANDMADE Lumimäellä


Syksyn aikana olen istunut usein iltoja ompelukoneen ääressä taikka virkkuukoukku seuranani. Kankaita ja lankoja on kulunut hyvää vauhtia, eikä into ole ottanut laantuaakseen :D. Ajatuksenani on ollut, että voisin joitain tekemiäni pikkujuttuja lähteä joskus myymään joihinkin myyjäisiin.


Muut kiireet kuitenkin ovat viime aikoina ottaneet vallan ja ajatus myyjäisiin lähdöstä oikeastaan siirtyi jonnekin hamaan tulevaisuuteen, kunnes sitten ihan vasta kävelylenkin ohessa törmäsin ystäväni kanssa Naisten messut -myyjäisten ilmoitukseen, ja asia oli sillä selvä; sinnehän lähdetään yhdessä niiden kera mitä valmiina on! ;)


Nyt jännittää miten minut ja Lumimäellä tehdyt tuotteeni otetaan vastaan.
Tulen kertomaan sitten miten mulla meni ;).
Nyt vain tämä ilta aikaa pakkailla tuotteet loppuun - pieni kiiruskiirus siis.



Wish me luck!

P.S. Ja minut siis löytää huomenna lauantaina 5.12. Tornion Åströmin kartanon Naisten messut -joulumyyjäisistä klo 11-14. Heti eteisen tuntumassa jossain main olen samassa myyntipöydässä Country Heartin Sinin kanssa.
Eli kohdistatte katseenne kahden blondin suuntaan :D.