maanantai 14. tammikuuta 2013

Hyvää uutta vuotta!

Hui miten aika juokseekaan(!)
Hirmuisesti olisi asiaa, mutta nyt en tämän enempää ennätä teille kirjoittelemaan.
Ja muutenkin parempi ja kivempi kirjoittaa ajan kanssa kunnolla.

Kiitos teille ihanille kaikista jättämistänne kommenteista edellisiin postauksiini.
Jokainen niistä on huolella luettu - ja nyt jo vihdoin kysymyksiinkin vastattu :D
 
Mutta mitäpä siis meille (näin pikakuulumisina):
Vielä ei olla sinne uuteen-vanhaan kotiin päästy,
joten majaillaan väliaikaiskodissa vanhempieni luona vielä.
Kyseistä kotia olemme nyt kuukauden ajan remontoitu.
Välillä tuntuu, että enemmän ollaan saatu tuhoa aikaan kuin valmista jälkeä ;)
Tapettia on laitettu seinään oikein olan takaa. Oikein niinkin rajusti, että eilen mattoveitsi silpaisi mukavan palan vasemman käteni peukalon kärjestä :/ Auts!
Monia juttuja siellä pitää vielä tehdä ennen kuin muuttaa sinne voimme
- ja vielä sittenkin monet jutut jäävät odottamaan kevättä ja lämpimämpiä aikoja.
Eli TÄYSIN valmista ei tule vielä pitkiin aikoihin :/
Kovasti koitan sieltä jostain kaiken sen remontin ja Ikea-kassiviidakon keskeltä teille joskus näpsästä muutaman kuvan näytille.
Tai viimeistään sitten kun on jotain ennen/jälkeen-kuvia esitettävänä ;)
Niitä kun on AINA niin mukava näyttää!
Koitetaan malttaa! ;)

Mutta oli mulla asiaakin, oli nimittäin nähkääs IHAN PAKKO tulla teille pikapikaa postaamaan eräs tärkeä juttu...
Nimittäin huomenillalla (eli ti-iltana) tulee televisiosta, Liv-kanavalta,
ehkä elämäni paras elokuva:
Pikku naisia 
(Little Women)
Kannattaa ehdottomasti katsoa. Kyseessä on suloinen, kaunis ja herkkä -
romanttinen pukudraama -> voisiko näin sanoa(?) :)
 
Muistan miten ala-asteikäisenä elokuvan näin ensimmäisen kerran,
ja miten se jo tuolloin minua kosketti.
Elokuva on klassikko, joten ihan sivistysmielessäkin se kannattaa katsoa (jos siis ei ole vielä sitä nähnyt!).
Ite olen nähnyt elokuvan varmaan ainakin kymmenen kertaa. Ikinä en siihen voi kyllästyä!
Viimeksi nuorimman siskoni kanssa sen katsoin melko suttuiselta VHS-nauhalta :D

Elokuva koskettaa monin tavoin, mutta vielä omaan elämääni se sopii siitäkin syystä, että meitä siskoksia (eli minua ja siskojani) on juurikin samat neljä kappaletta kuin ihanassa Marchin perheessä.
Ja mitä muuta: olen toiseksi vanhin, joten saan "olla" ihastuttava Jo!
Ihan parhautta! ♥

Elokuva on täynnä elämää - iloineen ja suruineen.
Suosittelen lämpimästi.

Pikku naisia
ti 15.1. klo21.00
Liv

Pikku naisia (Little Women, 1994) Ohjaus: Gillian Armstrong Pääosissa: Winona Ryder, Claire Danes, Susan Sarandon, Trini Alvarado, Kirsten Dunst, Christian Bale, Gabriel Byrne, Samantha Mathis, Eric Stoltz.

maanantai 24. joulukuuta 2012

Toivottaa teille kaikille meän perhe
♥

tiistai 18. joulukuuta 2012

♥


...ja jonain päivänä niin voi todella tapahtua.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Muutoksen tuulia

Makuuhuoneen ilme ei ole muuttunut tässä viime vuosien aikana juuri lainkaan.
Siihen vaikuttaa varmasti myös se, että olen ollut huoneeseen aika pitkälti melko tyytyväinen. 
Tai ainakaan siellä ei ole ollut mitään erityisen silmääni häiritsevää ;)
Kun jotain mieluista ikään kuin saavuttaa,
ei muutoksia tarvi halua välttämättä tehdä. Tai niitä muutoksia ei niin kaipaa. 
Kun taas puolestaan monessa muussa huoneessa huomaan hakevani jatkuvasti vaihtelevuutta
- ja ihan juuri siksi ettei ne ole/näytä ihan siltä kuin tahtoisi.
Nyt kuitenkin olen haaveillut vaatekomeron "jatkeesta" ja muutenkin vaaterekistä, johon saisin suloisimmat käyttövaatteeni kauniisti esille.
 
Ikeasta siis löytyi ihan sopuhintaan Mulig-vaaterekki 
- kuten myös nämä puiset hengaritkin.
Näistä vaatteista kyllä paljastuu niin hyvin mihin väreihin pukeudun
- ja millä väreillä myös sisustan :D
Valkoista ja beigeä sekä hivenen harmaata & pastellivärejä ;)
 Jotain muutakin "uutta" löytyy makuuhuoneestamme, nimittäin tämä kristallikruunu,
jonka saimme ns. etukäteisperintönä mieheni suvulta.
Se on ihana!
Kultaisena se sopi tänne makkariin oikeinkin mukavasti - muualle kotiin ei oikeastaan laisinkaan.
Ja kun jotain uusia juttuja huoneeseen saa niin täytyyhän sitä sitten myös järjetystäkin hiukan vaihtaa.
Kampauspöytä siirtyi tähän oviaukon edustalle.
Vaaterekki puolestaan sijoittuu huoneessa tuohon vasemmalle.
Mutta arvaattekos,
tämä postaus on nyt minulle ihan erityisen rakas,
ja olokin on niin kovin haikea.
Tämä oli nyt nimittäin viimeinen postaus tästä kodista.
Elämä on nyt vienyt meitä ja tulevaa odotellaan avoimin mielin :)
Koti, jossa te olette myös päässeet "vierailemaan", on jätetty nyt reilut kaksi viikkoa sitten ja tällä hetkellä majaillaan väliaikaiskodissa.
Nyt avataan uusi lehti elämälle ja muistellaan ilolla & lämmöllä menneitä 3,5 vuotta!

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Monenlaista lahjaa


 Suloiselle 2,5-vuotiaalle siskontytölleni tein joululahjaksi joulukalenterin.
Joulusukkaan isosiskoni tonttuilee pikkuneidille täytettä joka aamuksi aina jouluaattoon asti :)
Luukkuylläreinä on herkkuja (karkkiaskeista erilaisiin kompiaisiin - hammashuoltoa kuitenkaan unohtamatta: nimittäin löytyy sieltä xylitol-pastilleja ja hammastahnaakin), pieniä satukirjoja (mm. Pupu Tupunaa), leluja, hiuskoristeita, lastemme piirroksia jne.
Eli monenlaista aarretta iloksi pienelle prinsessalle ♥
Joulusukan tein Tildan kaavoilla. Ripustuslenkin unohdin sukkaa ommellessa laittaa, joten lisäsin sen jälkikäteen ja "koristelin" ommelkiinnityskohdan napeilla.
 Rusetin sukkaan kiinnitin ihan vain liimaamalla paikalleen :)

Toivottavasti suloisen kummityttömme joulukuu & joulun odotus olisi nyt mahdollisimman mieluinen ;)

***
Isänpäiväksi (juu, jo lähes kk sitten!) tyttäreni piirteli ukeille kortit ja ostamilleni tyhjille keittiöluuduille tekstiilitusseilla kuvat.
Keittiöluudut ostin nyt syksyllä Helsinki-reissulta Hobby Pointista.
Voi kunpa olisin tajunnut ostaa näitä useampia!
Näistä tuli niin kivoja ja lahjoina voisi antaa kenelle vain :)
Ja itellekin tietysti muutaman jättää! ♥
Melkoisia nämä lasten piirrokset! Niissä on huomioitu joka asia: ruskettuneet ihot ja kaikki! Jaiks! :D
 
Kortteihin tyttö piirsi meän oman perheen kuvat :)
...ja tiskirättien taakse tuli tietysti ''puumerkit'' ;)

***
Hernepusseja tein ystäväperheen 1-vuotiaalle neidille äitinsä neidin omasta toiveesta ;)
On ilo tehdä lahjaksi jotain toivottua ♥

Onnea vielä niin kovin paljon
pienelle Isabelille!

maanantai 3. joulukuuta 2012

My little pony ♥

Ja niinhän kävi, että marraskuu meni ohi - kuin varkain!
Täällä tapahtuu nimittäin jo lähes kummia ;), ja sen vuoksi tämä blogi on hiljentynyt niin kovin.
Kerron tässä kunhan saan muut/vanhat jutut pois alta "häiritsemästä".
Kuvassa näkyy muuten uusi askarteluni: tyllilamppu. Materiaalit löytyivät kotoa, joten kustannukset pyöreät 0€! TYKKÄÄN! Jos oikein tarkkaan katsoo, voi hoksata, että pieni kupu johdon ympärillä ja tyllinkankaan päällä on sinkkinen kukkapurkki, heh. Kaikkea sitä pieni pää keksii kun jotain tarvitsee ja pikaisesti ;)
Eli lokakuussa meillä tosiaan vietettiin esikoisemme 5-vuotiskekkereitä neidin itse valitsemallaan teemalla.
Kakun koristelunkin toteutin tytön toiveiden mukaan.
Ja nyt täytyy kyllä kertoa, että tällä kertaa pääsin kyllä helpolla!
Ei ollut kuin pursottaa kerma, "lyödä" karkit (Skittlessejä) päälle ja lopuksi vain puhtaaksi pesty muovinen ponilelu koko komeutta kruunaamaan.
Tadaa! Olin itse tyytyväinen, mutta niin oli toki päivänsankarikin - mikä siis oli kaikkein tärkeintä ♥
Perinteeksi tulleita pikatuulihattujani teemaan sopivilla lipuilla koristeltuina ;)
Trip-mehujen ympärille kiepautin värikartongit, jotka kiinnitin liimalla ja koristelin teipillä ja printtikuvilla.

***
Melkoisen mukavat juhlat meillä olikin!
Vieraita oli ja juhlateemakin oli lahjoissa varsin kivasti huomioituna :D
Nyt onkin ponikausi ehkä kuumimmillaan! ♥

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Ehdin!

Ehdinpäs tulla vielä lokakuun puolella jättämään teille pikkuisen kuulumisia.
Ihan hirvittää miten tämä aika juoksee.
Postauksia on jonossa asti tulossa, mutta nyt ei vaan ole saanut aikaiseksi.
On ollut kiireitä ynnä muuta.
Voisi kai sitä paremminkin kutsua - nimittäin elämäksi ;)
Koristekaali ystävättärelleni.
Lunta täällä on tullut pariinkin otteeseen ja nytkin on ihan valkoinen maa.
Pieni pakkanen on piristänyt kummasti. Nautin!
Helsingissä on siskon ihanaa uutukaista pikkuista käyty ihailemassa useamman päivän syysloman ajan ♥
Neitokaisemme 5v-synttäreitä juhlittiin oikein kivasti My little pony -teemalla.
Kuvia (lähinnä tarjoiluista) myöhemmin :)
Meriheppakaksoset erkanivat toisistaan ja lähtivät ilahduttamaan isosiskoni ja hyvän ystävättäreni vauvoja :)
Kaiken kaikkiaan ihana(n kiireinen) kuu takana.
Ja ajatella, että marraskuu ihan jo koputtelee oven takana
(vajaan puolen tunnin päästä saa sille jo oven avatakin!).
 Saas nähdä mitä tämä kuu tuo tullessaan!? :)

***
Muutama lukijakin on tämän kuukauden hiljaisuuden aikana ilmaantunut.
Hurjasti huiskutuksia teille! Lämpimästi tervetuloa seuraani.
Ja tiedoksi: ei täällä aina näin hiljaista ole, eh :D

lauantai 29. syyskuuta 2012

Karua kauneutta

Kauan haaveiltu lehmäntalja löytyi Jyskistä hintaan 900kr, eli noin 105e näillä kursseilla.
(Tarjoushinta 1000kr, mutta sain alennuskupongilla hinnasta vielä 10% pois.)
Taljan hankintapäätöksen tein itse, mutta mieheni vietyäni taljaostoksille innostui hän
taljan sitten lopulta valitsemaan.
Ja hyvä niin, että valitsikin. 
On mukavaa kun saa toisenkin innostumaan ja ostopäätös syntyy sitten ikään kuin yhdessä! ;)
Karvatyyny viime tammikuun -50% alesta, Hemtex. Lasiset kynttilälyhdyt viime vuotinen hankinta, Tiimari.
 
Palmikkoneuleinen viltti myös Jyskin tarjouksesta - hintaan 130kr (15e).
Suloisesti sopivat Reinon kanssa yhteen! :)
 
Kanervista callunat on minun ehdottomia lemppareita
 ♥
 
Syksy sisällä 
Luonnonvärejä ja -materiaaleja.
Kontrasteja.
Tummaa ja vaaleaa.
Pehmeyttä ja sellaista pientä rosoista otetta.
Karua kauneutta.
Ja jokaisessa meissä pitää vähintään se yksi kauneusvirhe olla
- mutta onneksi se jää hännän tuntumaan pöydän alle.
Näihin tunnelmiin lopettelen tällä kertaa.
Mukavaa viikonlopun jatkoa!