torstai 25. syyskuuta 2014

Winter is coming

Ihan kuin Valtaistuinpelissäkin ;)


 
Eilen tuprutti lunta oikein kunnolla meille tänne Lumimäelle, mutta jo iltaan mennessä kaunis valkoinen lumipeite oli pelkkää muistoa vain.
Pieni pilkahdus talvesta on poissa ja syksy taas edelleen täällä.
[ Ja sääennusteiden mukaan sää on vain lämpenemään päin. ]
Hassua miten eilen ihan tuntui marraskuulta ja sama tunne oli ilmeisesti myös neidillämme, joka koulusta tullessaan jo ovelta huusi: "Äiti, glögiä!" :D
Vaan eipä ollut meillä glögiä ei... vielä.


Ystäväni ilahdutti meitä tyttärensä kanssa viime viikolla kyläilyllään
Aina kaunis calluna ja suloinen pikkupöllönpalleroinen saapuivat heidän mukanaan meille tuomaan syystunnelmaa.
(Kiitos te ihanat!)
Syksyä en liiemmin ole vielä ehtinyt laittaa kotiin ja syyskukatkin ovat vielä kaupassa... vaikka talvikin jo melkein koputtelee oveen.
Mutta kyllä tässä kai vielä ehtii ;)


Viimeisestä blogitekstistäni tuntuu olevan taas liian kauan. Jotenkin tämä aika vain juoksee niin lujaa.
Kylppäripostaukseni suunnitelmat siis muuttuivat syystä ja toisestakin,
joten ajatukset ovat olleet aika vahvasti kylpyhuoneessa ja sinne valittavissa laatoissa.
[ Lähes ahdistukseen asti niitä saikin pohtia... ]
Valinnat on nyt kuitenkin tehty - ja totta puhuakseni en vieläkään ole täysin varma ja vakuuttunut niistä.
Toivon todella, että kun kaikki on valmista lopputulos puhuisi puolestaan.
Jännittää vain niin kovasti.
Onneksi mies kuitenkin on vakuuttunut, joten ainakin toinen varmasti tykkää (kaiketi), eh.
Puhelimeen tulikin juuri viesti-ilmoitus loppujen tilaamieni laattojen saapumisesta, joten there's no turning back. Jaiks.
Seuraavaksi siis kylpyhuoneesta puhuessani voin toivottavasti jo kertoa/näyttää jotain edistystä.


Iloa loppuviikkoon teille ihanille täältä Lumimäeltä,
joka ei tällä hetkellä luminen olekaan, hih :)

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Pom-pom-pom-POMP!


Viime keväänä ei harmikseni kukaan tuttuni järjestänyt POMPdeLUX-kotikutsuja, joten vierailin sitten ainoastaan PdL:n paikallisen Shopping Advisorin Avoimet ovet -tilaisuudessa.
Päätin kuitenkin silloin, että syksyllä voisin kokeilla itsekin ekaa kertaa järjestää vaatekutsut.


No niinpä vain sitten kävi, että elokuussa heti varasin tänne syyskuun alkuun kutsut meille, ja niinhän ne toinen toistaan ihanemmat vaatteet sitten lopulta saapuivat meille näytille kaikkien vieraitteni ihasteltaviksi.
Oih! PdL se kyllä osaa. Joka kausi hyvä erinomainen valikoima, joten aina toki iskee se ahdistava valinnanvaikeus. Kaikkia kun ei voi saada, mikä toki on suurensuuri harmi.
Vaikka mielestäni Pompin vaatteiden hinnat eivät paljoa ole arvokkaampia kuin normivaatekauppojen (esim. Lindex tms.) niin toki koko rekillistä ei olisi millään vara ostaa :D


Tarjolle kutsuilleni en laittanut mitään älyttömiä - ja laitoin oikeastaan vain sellaista ns. helppoa syötävää ja suht kevyellä linjalla. (Eli dippijuttuja, tuorejuustoja ja voileipäkeksejä - ja hiukan makeaa puolta kahvituksen lisäksi.) Ajattelin, että vaatteiden hypistelyltä ja tilausten teoilta ei varmaan aikaa syömiselle lopulta kovin jää. Oikeassa olinkin ja tarjottavista varmaan noin 80% jäikin vielä oman kotiväen syötäväksi ;)


 Ylempänä ainoa varsinainen "panostus", joka on siis todellisuudessa varsin helposti ja nopeasti tehty hyydytetty kakku.
Kyseessä siis oma bravuurini; Lumikakku.
(Se ei näytä kovin erikoisen hyvältä, mutta mielestäni on kaiken kannalta parasta käyttää tuorekelmua sen vuoasta pois saamiseen, joten kelmun ikävät jäljet joutuu vain "niellä".)
Voin kuitenkin vakuuttaa, että se on todella hyvää, ja että se nimenomaan syödään marjasoseen ja paahdettujen auringonkukansiementen kanssa.
Itse tarjosin kakkua tällä kertaa mustaherukoista tehdyn soseen kera.
Alunperäisen kakun ohjeen olen saanut harrastuskaverilta, jota toki olen sitten itse vähän muokkaillut ;)

Lumimäen Lumikakku

2dl kuohukermaa
puolet Lidlin kreikkalaisesta jogurttiämpäristä
1-2 dl tomusokeria
4 liivatelehteä
1-2 rkl maitoa tai sitruunan mehua (tai limeä tms.)
(Sitruunasta saa kakkuun kivan makuvivahteen)

Laita liivatteet kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää kreik. jogurtti sekä tomusokeri. Sulata liivatteet kiehautettuun maitoon tai sitruunan mehuun. Sekoita liivateseos kerma-jogurttiin. Kaada seos tuorekelmulla vuorattuun vuokaan/kulhoon. Hyydytä useampi tunti - mielellään yön yli.
Tarjoa marjasoseen (esim. mustikka, mustaherukka, mansikka) sekä paahdettujen auringonkukansiementen kera.


Ita oli mukava ja meni nopsaan.
Suloisia vaatteita olisi voinut katsella loputtomiin ;) Voi kunpa Pompilla olisi myös se aikuisten mallisto - tai edes koot sinne 164cm:iin asti...

Tilattavaa kyllä löytyi ja ihanuuksia nyt enää vain odotellaan saapuviksi.
Täytyy myöntää ettei varmaan kyseisen merkin ostokset tältä syksyltä vielä jääneet tähän... Muutaman vaatekappaleen rako meille taisi vielä jäädä ;)


Iloa keskiviikkoon!

maanantai 15. syyskuuta 2014

Owls & other nice birds


Keväällä piipahdin äitini ja kuopukseni kanssa Oulussa päiväreissulla ja Coloren suloisesta putiikista ostin meille eteisen kaapin alalaatikkoon uudet vetimet.
Kaappi tosiaan sai valkoisen värin pintaansa keväisen lattiamaalausurakan lomassa. Tuolloin maalatessani vasta huomasin kaapin alaosassa reiät (vetimiä siis siinä ei ollut), joka paljasti siinä olevan laatikon. Yllätys oli varsin mieluinen :) Säilytystilaa kun ei ole koskaan liikaa, hehe. Eikä varsinkaan eteisessämme.


Olin laittanut vetimet "hyvään" talteen ja kun ne nyt vihdoin löysin, sai mieheni asentaa ne paikoilleen.
Mielestäni vetimet ovat aika hauskat - ei yhtään pöllömmät ;)
Mietin olivatko valkoiset vetimet hyvä valinta valkoiseen kaappiin, mutta kyllä ne erottuvat siitä ihan tarpeeksi hyvin.
Pöllöt ovat mielestäni kivan persoonalliset olematta kuitenkaan liian erottuvat.
Tykkään

 

[ Pöllövetimet 4,90e/á - Colore, Oulu ]
[ Eteisen muovimatto n.20e - Rusta, Haparanda ]
(Muovimatto on kyllä ollut ihan must eteisessä. Kuva vääristää väriä; on todellisuudessa vaaleampi.)


Kauniit ja lämpimät syysilmat ovat suosineet meitä täällä - tai ilmeisestikin koko Suomea :)
Yhtenä iltana näkyi muuten jo revontuletkin, joten syksy saapuu - se on varmaa. Ensimmäiset yöpakkasetkin taisivat jo olla pari yötä sitten.

Eräänä aamuna pirtistämme löytyi hyvin-yllättävä-eikä-ehkä-se-toivotuin-mahdollinen-vierailija (josta vilautinkin heti kuvaa Instagramin seuraajille), mutta kaikeksi onneksi ollaan saatu nauttia myös niistä upeammista luontokappaleista. Nimittäin nyt viime aikoina päivittäin talomme ylitse lentää satapäisiä kurkiauroja ja se on ihan mielettömän upeaa seurattavaa :)
Jotenkin näky on kunnioitusta herättävää. Hienoja, ylväitä lintuja kun ovat.
Ollaan onnekkaita, kun ne oleskelevat tuossa ihan tuossa lähistöllä joella ja saamme seurata niitä läheltä aina näin syksyisin.

lauantai 13. syyskuuta 2014

★ Vauvakutsut ★

 

Heinäkuisista ystäväni vauvakutsuista lupasin postauksen täällä, ja tässä se nyt vihdoin tulee.
Näissä showereilla juhlittu vauvakin muuten ehti syntyä ennen tätä postausta (pari päivää sitten), eh-eh... :D


Juhlat järjestin yhdessä odottavan ystäväni vanhimman siskon kanssa. Oltiinkin melko tehotiimi :) Yllätyskutsut päätettiin järjestää meillä.
Koska vauvan sukupuoli haluttiin pitää salassa, kutsujen teemaväreiksi valittiin tulevan äidin kaksi lempiväriä: turkoosi & pinkki.
Tähtikuvio valittiin syntymän symbolina - tai oikeastaan päätöksen sinetöi kivat tähtiservetit :D


Vauvakutsuihin sopivasti (mehu)booli nautittiin vauvansosepurkeista :)
Tuunasin hiukan purkkeja pienten kakkupaperien ja paperinarun avulla söpömmiksi. Pilleihin teippasin palat tähtiteippiä.


Koska tulostin ei antanut itsestään mitään pihalle, kyhäsin kyltin pikaisesti ihan vanhanaikaisesti piirtämällä (ja toki ihan viimeminuutille meni..) ;) Kyltin liimasin pillin päähän ja tökkäsin poppareiden sekaan.


Vaikka koristelut hoidin itse, tarjottavat juhliin kuitenkin järjestettiin kutsuvieraiden kesken nyyttikestiperiaatteella. Tarjolla olikin monenmoista herkkua. Ystäväni sisko oli leiponut ihan mahtisuloisen ja täydellisesti teemaan sopivan kakun!!! 


Iltaa istuttiin, seurusteltiin, syötiin ja juotiin sekä muutama mukava leikkikin vedettiin.
Kyllä meitä kaikkia niin lapsetti eli hauskaa siis oli - ja ilman palkintojakaan ei tarvinnut voittajien lähteä.


Leikkimielisten kisailujen ja vauvalahjojen availujen ohella pääsi odottava äiti myös testaamaan vaipanvaihtotaitojaan nukella.
Kuivaharjoittelu siis suoritettu ja nyt onkin jo tosi kyseessä :D


Jokainen vieras jätti vielä terveisensä vauvalle ja syntymätietoarvauksensa (syntymäpäivä, -aika, -paino ja -pituus)  joko pinkille taikka turkoosille tähtikortille sen mukaan kumpaa sukupuolta vauvan arveli olevan. Mielenkiinnolla nyt kuulisin kuka osui lähimmäksi oikein :D

Toivon kovin, että tuolloin vielä tulevalle mammalle nämä yllätyskutsut olivat mukavat ja mieleenpainuvat